Kunnioitettu herra rehtori, hyvät Kouvolan tyttölyseon entiset oppilaat, rakkaat luokkatoverit, hyvät naiset ja herrat!

Yhteistä meille Kouvolan tyttölyseon käyneille ovat muistot ja muisteleminen mitä eväitä koulu antoi elämäämme. Yhteisessä julkaisussamme Tyttölyskän tarinoita, Muistoja ja vaikutelmia Viipurin toisessa tyttökoulussa ja Kouvolan tyttölyseossa toistuvat sanat yleissivistys, joka on kantanut pitkälle, useiden kielten oppiminen, vahvat reaaliaineet: biologia latinalaisine kasvien nimineen, historia sotineen ja keksintöineen, musiikin ja kuvaamataidon merkitys, kotitalouden antamat taidot ja käsityöt.

Yhtä merkittäviä ovat koulussa syntyneet ystävyyssuhteet, kerhotoiminta ja talkoohenki. Myyjäiset, kahvimatineat ja juhlat kuorolauluineen ja satunäytelmineen elävät monien muistoissa, työteliäät joulukoristelut ja himmelit, joita lyhyen matematiikan oppilaat pujottelivat ja oppivat oktaedrin. Lyhyen matematiikan tunnit olivat piirustustuntien lisäksi oivallisia paikkoja himmelien tekemiselle. Opettajan mukaan lyhyen matematiikan valinneet kielilinjalaiset eivät olisi matematiikkaa ymmärtäneetkään. Monen osalta tämä alimitoitettu asia osoittautui vääräksi. Minun laillani monet olisivat tarvinneet paremmat matematiikan taidot esimerkiksi tilastotieteen opinnoissa, missä jouduin opiskelemaan derivoinnin ja integraalilaskennan. Yllätyksekseni myös ylioppilastutkintolautakunnassa, johon kuuluin lähes kymmenen vuotta, vähäteltiin vielä 2000-luvun alussa lyhyen matematiikan kirjoittajien taitoja.

Edellä esitetyt koulutyöhön liittyvät säikeet kietoutuvat yhteen henkiseksi pääomaksi, jonka merkitys aukesi tai aukeaa monelle vasta vuosien jälkeen.

Seuraavassa esityksessäni tuon esiin koulutyön puitteet, esimerkkejä laadukkaasta opetuksesta, taidoista ja tiedoista – rehtoriamme Ester Kähöstä unohtamatta.

Kouvolan Tyttölyseon juuret ovat Viipurissa, Viipurin toisessa tyttökoulussa, jonka perustamisen 80-vuotisjuhlaa nyt juhlimme. Viipurin toinen tyttökoulu avasi ovensa ensimmäisenä päivänä syyskuuta 1936. Talvisodan päätyttyä Moskovan rauhan jälkeen Viipurin toinen tyttökoulu siirrettiin Kouvolaan, jossa koulutyö alkoi lokakuun ensimmäisenä päivänä 1940. Viipurista koulun mukana seurasi vain 52 oppilasta, muut olivat hajaantuneet evakkomatkoilleen. Koulun oppilasmäärä oli ollut talvisodan puhjetessa 323 oppilasta. Kouvolan tyttölyseoon siirtyi koko joukko opettajia. Mainitsen vain muutaman: historianopettaja maisteri Ester Kähönen, kuvaamataidon opettaja Helmi Hiekkanen alias Klaara, musiikinopettaja Lempi Olkku, matematiikan opettaja lehtori Hilja Takkinen alias Pomppa ja saksan opettaja Aino Björklund.  

Kun koulutyö alkoi vuonna 1940 vallitsi Suomessa vain hetkellinen rauhanaika.

Moskovan rauhan raskaat rauhanehdot varjostivat koulutyötä, ja jatkosota alkoi jo kesäkuussa 1941. Sodan jälkeiset vuodet olivat niukkuuden aikaa. 1950-luvullakin pelkäsimme sotaa ja vanhempien menetystä, olihan joukossamme monta sotaorpoa. Minkälainen oli Kouvola? Se oli tuolloin pieni 6900 asukkaan kaupunki, johon oli jo sijoittunut runsaasti karjalaisia, evakkoja, kuten heitä ja meitä kutsuttiin. Kouvolaan siirtyi myös viipurilaisia yrityksiä, joista lähimmäksi ja makeimmaksi voi mainita Olkkujen omistaman Papulan vesitehtaan, jonka lakritsin makuun me kaikki miellyimme. Yritys jatkaa edelleen toimintaansa Kouvolan lakritsi -nimellä.

Suosittuja keskikoululaisten ja lukiolaisten keskuudessa olivat myös lähellä koulua sijainneen Olkun kaupan herkut.

Sananen viipurilaisesta perinnöstä

Koulumme sitoutui historiallisesti kansainväliseen viipurilaiseen kulttuuripiiriin, saksalaiseen traditioon. Viipurilaiset juuret näkyivät kouluopetuksessa ja opettajien muistoissa koko Kouvolan tyttölyseon elinajan. Laulutunneilla kuuntelimme oopperamusiikkia, juuri taideaineiden opetuksessa viipurilaisuus ja sen kansainvälisyys syöpyivät lähtemättömästi meidän oppilaiden mieliin. Meidän oli opeteltava ei vain maakuntalaulut vaan myös muiden maiden kansallislaulut ja saksalaisia liedejä. Maakuntalaulut eivät kuuluneet enää omien lasteni laulukirjoihin 1980- ja 1990-luvuilla. Lauluvalikoima muuttui ratkaisevasti.

Kouvolan Tyttölyseon uuden koulutalon vihkiäiset pidettiin 31. maaliskuuta 1950.

Kantaatin esittivät koulun kuorot opettaja Lempi Olkun johdolla. Lausuntaa esitti

VII:n luokan oppilas Eeva Mustonen, pianonsoittoa kolmasluokkalainen Reija Silvonen. Lisäksi oli Kouvolan musiikinystävien esittämä Sibeliuksen Andante festivo sekä runo- ja musiikkiesitys aiheesta Kodista kouluun. Vihkiäisjuhlan kantaatin osan Pesäpuu alku kertoo paljon hengestä mikä koulussa vallitsi. Kantaatissa voi kuulla ja aistia menetetyn Karjalan äänen, isänmaallisuuden, uskonnollisuuden  ja uskon tulevaisuuteen. Armas Maasalo oli säveltänyt kantaatin. Sen sanat ovat Ilmari Pimiän. Pesäpuu -osion alkua siteeraten:

Erityisesti kantaatin Kevään kansa -osion alkusanat tuovat toivon ja tulevaisuuden odotuksen:

En malta olla esittämättä kantaatin Uusi pesä -osion alkua, sillä lauloimme täysin   rinnoin sitä pitkälle 1950-luvulle.

Koulutyö luisti Kouvolan tyttölyseossa tai pikemminkin koulutyö pantiin luistamaan hyvällä opetuksella, ankaralla kurilla ja järjestyksellä Esteri Kähösen rehtoriuden aikana vuosina 1942-1971. Käytösnumero laski valehtelusta, luvattomista poissaoloista ja tupakoinnista. Ehtoja annettiin viidennekselle oppilaista, mikä oli enemmän kuin keskimäärin koko Suomessa. Esimerkiksi vuonna 1963 19 prosenttia oppilaista sai ehdot, mutta luokalle jäämisiä oli keskimääräistä vähemmän kuin muissa oppikouluissa. Vuonna 1950 koulussamme  oli 60 oppilasta, mutta pian 1950-luvulla se oli yksi Suomen suurimpia valtion oppikouluja. Oppilaita oli yli tuhat. Vuonna 1963 koulumme 39 opettajasta naisopettajia oli 33. Naisvaltainen opettajakunta antoi mallin, johon oli helppo samaistua. Tutkimuksissa on todettu esikuvien ja viiteryhmän merkitys uravalinnoissa.

Rehtori Ester Kähönen

Ester Kähösen nimi kuuluu olennaisena osana mielikuvaan Kouvolan tyttölyseosta. Hän tuli tunnetuksi tuhansille opiskelijoille. Ester Kähönen oli legenda jo eläessään; karismaattinen persoona, jonka poliittinen kanta ei jäänyt kenellekään epäselväksi. Hän paneutui koulutyöhön, suoritti jatko- ja täydennysopintoja ja teki opintomatkoja. Ester Kähösen kirjallinen tuotanto kertoo hänen kiinnostuksensa kohteista: Terijoki, Äyräpään kihlakunta ja Kouvolan seurakunnan historia.

Ester Kähönen osallistui Kouvolan kunnalliselämään ja seurakuntatyöhön. Hänen vaikutusvaltansa ulottui koulua paljon laajemmalle alueelle Kouvolan ja koko Kymenlaakson kehittämiseen.

Mikä teki Ester Kähösestä niin merkittävän ainakin meille? Koulussamme korostettiin koulutyöhön keskittymistä, menestymistä ja harrastustoimintaa koulun antamissa kehyksissä. Elämässä oli oltava tietty järjestys: ensin opinnot, sitten huvit. Ei ollut syytä poiketa polulta. Hän oli tinkimätön rehtori, joka vaati paljon itseltään ja myös oppilailta. Ester Kähösen allekirjoittamat säännöt ja kuri jakoivat myös mielipiteitä.

Ester Kähösen arvomaailmaan kuului vahva isänmaallisuus ja uskonnollisuus. Juhlan tuli erottua arjesta. Isänmaallisuus välittyi oppilaille niin laadukkailla historiantunneilla kuin aamunavauksissa ja lukuisissa isänmaallisissa juhlissa.

Muistamme Ella Erosen ja Yrjö Jyrinkosken lausuntaesitykset. Vaikutuksen tekivät Yrjö Jylhän runot, joista Kiirastuli kuului v. 1962 koulumme kirjaston 1700 niteen joukkoon. Laulutunneilla kuuntelimme oopperamusiikkia ja meille opetettiin klassisen musiikin helmiä. Oskari Merikannon, Toivo Kuulan, Leevi Madetojan ja Sulho Rannan sävellykset tulivat tutuiksi. Lempi Olkun mielestä instrumenteista orkesterisoittimet olivat aivan eri tasolla kuin haitari, eivätkä haitarinsoittajat saaneet esiintyä koulussa.

Koulussa vierailleet Kouluhallituksen tarkastajat kehuivat rehtori Kähöstä, mutta huomauttivat tarkastuskertomuksissaan liian suppeasta arvosteluasteikosta, joka ulottui maksimissaan numeroihin seitsemän tai kahdeksan. Koulusta jäi myönteinen kuva. Ylitarkastaja Lemolan sanoja lainaten: Rehtori Ester Kähönen on erittäin taitava, koulutyötä monipuolisesti tunteva henkilö. Hänen käsissään koulu on luotettavissa käsissä. Myönteisenä piirteenä todettiin, että rehtori oli teinikunnan kuraattori ja osallistui kerhotoimintaan. Koulussamme toimi 1950-luvulla muun muassa kotiseutukerho, raittiusyhdistys, partio, kotitalouskerho ja lähetyspiiri.

Kouluhallitus määräsi Ester Kähösen suorittamaan tarkastuksia kouluhallituksen hänelle osoittamissa yksityisissä oppilaitoksissa vuosina 1958-1960 ja 1964. Tämä osoittaa Kouluhallituksen luottamusta rehtoriimme.

Opettajien opetustaito oli koko ajan tarkkailun alla. Tarkastuskertomuksiin kirjattiin myös opettajien pätevyys. Vuoden 1962 tarkastuskertomuksessa todettiin että 80 prosenttia lukuaineiden tunneista oli pätevien opettajien käsissä, harjoitusaineiden tunneista 87 prosenttia. Tarkastukset koskivat myös koulutiloja ja kansliaa.

Tarkastuskertomusten liitteenä on tilastoa ja aikasarjoja luokalle jääneistä, ehdot saaneista ja keskiarvojen kehittymisestä, samoin ala-arvoisten numeroiden määrästä eri oppiaineissa. Esimerkiksi vuonna 1961 eniten ala-arvoisia numeroita oli ruotsin kielessä (16,3%) ja seuraavaksi eniten saksan kielessä.  

Koulumme rehtori myös kuunteli eri aineiden oppitunteja. Oli erittäin antoisaa ja joskus huvittavaakin lukea kuuntelupäiväkirjoja, joissa Ester Kähönen kommentoi tuntien kulkua, vanhojen läksyjen kuulustelua ja uuden valmistelua. Rehtori toivoi näytetunnin pitäjältä oppilaskeskeisempää opetusta. Hän saattoi todeta: ”Opetustyyli liian lapsenomaista, alakouluasteelle sopivaa.”

Suomen kansallisbiografia toimitetiin 2000-luvun alussa, mutta Ester Kähönen eivätkä monet muutkaan kouluelämän vaikuttajat ole mahtuneet kansallisbiografiaan.

Siellä on valtiomiehiä ja tiedemiehiä sekä yllätys, yllätys, myös joulupukki.

Kun punnitaan jonkun henkilön jälkivaikutusta, on opettajilla ollut varsin suuri merkitys. Monet elinkeino- ja liike-elämän edustajat ovat pitäneet esimerkiksi koulussa saadun historiallisen tiedon merkitystä varsin tärkeänä pääomana omalla urallaan. Historian professorin, myöhemmin Helsingin yliopiston kanslerin Pentti Renvallin sanoin: Kansakunta ilman tietoa menneisyydestä on kuin ihminen ilman muistia.

Ester Kähösen henkiseksi testamentiksi voisi luonnehtia hänen rehtorikautensa viimeisen kevätjuhlapuheen vuodelta 1971 viimeisiä lauseita: On onnellista, että on saanut tehdä sellaista työtä, missä on viihtynyt. Mutta hyvä on sekin, että aikanaan saa jättää paikkansa nuoremmille. Näin pääsevät nuorekkaat näkemykset uudistamaan koulua, työ saa uusia virikkeitä, uutta intoa. Toivon kuitenkin, että sellaiset pysyvät arvot, joista äsken puhuin, aina säilyisivät tämän talon kasvatusohjelmissa. Isänmaallisuutta uskallettakoon aina täällä tunnustaa ja vaalia. Säilyköön tässä koulussa, jonka alkuhistoria niin läheisesti liittyy kansamme kohtalonvuosiin, aina suomalainen kansallinen henki.

Eri oppiaineet:

Koulussa saadun opetuksen merkitys huomataan vasta myöhemmin. Tämä tulee todistettua monin esimerkein kirjassamme Tyttölyskan tarinoita. Koulumme laadukas opetus äidinkielessä, neljässä kielessä ja reaaliaineissa oli vertaansa vailla. Jälkikäteen sanoen silloinen kielenopetus ei voi kilpailla nykyisten kielenopetusmetodien kanssa. Jos ei muuta, niin sanavarastomme karttui tekstejä kääntäessä.  

Äidinkielen opetuksen laadusta ovat todisteena lukuisat esitelmät ja opponoinnit.

Kirjoitimme pienoiselämäkertoja eri kirjailijoista, analysoimme esseitä, Suomen Kuvalehden artikkeleita. Oma esitykseni erään kirjailijan elämäkerrasta päättyi ylioppilaaksi tuloon. Saimme kipakat kommentit Katri Oksaselta, joka toivoi meidän käsittävän, että ylioppilaaksi tulo on vasta alku opiskelulle ja uralle, se on päätepiste vain lukiolaisille.

1930-luvulla käytössä ollut terveysvalistus tuli kouluihimme useita kanavia pitkin. Biologian opettajamme Kerttu Hiltunen kertoi ilmakylvyistä kesämökillä. Voimistelunopettaja Inkeri Korhonen alias Manta korosti ruoan perusteellisen pureskelun merkitystä terveydelle.

Tyttöjen katsottiin tarvitsevan oman uran rinnalla perheenemännän taitoja.

Kotitalous- ja käsityötunneilla opeteltiin perheenemännän taitoja: lakanat tuli tuulettaa joka päivä, ruoka kattaa kauniisti. Harvalla meistä on ollut aikaa lakanoiden päivittäiseen tuulettamiseen. Lausetta Peruna on vain lisäke, ei pääruoka emme ymmärtäneet. Sukupolvesta toiseen oli syöty perunaa ja kastiketta ja nyt Irja Seppänen-Poran mielestä kastike oli pääruoka ja peruna lisäke. Riisit ja pinaatit eivät kuuluneet suomalaisten perheiden ruokakaappiin 1950-luvulla.

Hienostunut viipurilainen keittotaito oli jotakin muuta kuin mitä me maalaistytöt tiesimme: joulukakku piti koristella vihrein viinirypälein, joita emme koskaan olleet nähneet.

Käsityötunneilla valmistauduttiin perheenäideiksi. Opeteltiin parsimaan sukkia. Ompelimme yöpaitoja, esiliinoja, liinavaatteita ja vauvan paitoja. Neuloimme vauvan nutun ja myssyn. Kokemus on osoittanut nuttujen olleen liian leveitä, ja vastasyntyneet vauvat solahtivat niistä pois.

Lopuksi on todettava, että ratkaiseva tekijä monipuolisten taitojemme ja tietojemme karttumiselle on ollut koulumme laadukas opetus ja erinomaiset pitkäaikaiset opettajat. Haittapuolena on ollut, että kaikessa piti olla hyvä.

Tänään yleissivistys on jälleen kuuma sana, sillä yhden uran malli ei enää päde, ja moni joutuu vaihtamaan työtehtäviä tiheään. Kun puhumme luovuuden edistämisestä ovat koulumme taideaineet sytyttäneet luovuuden kipinän tuhansiin. Toivon niin taideaineille kuin käsien töille, laajalle kielivalikoimalle, reaaliaineille ja myös historianopetukselle uutta nousua.

80-vuotisjuhlan yleisöä, Kuva: Iiris Niemi