”Kun katsoo kouvolan koulujen edessä olevaa mopoautojen ja mopojen joukkoa tänä päivänä, herää kysymys: Millä me kuljimmekaan kouluun silloin ennen”, mietti Arja, kun nettiryhmässä viimeeksi keskustelimme tulevista aiheista.  

Kysymys on hyvä, koska monet meistä tulivat tyttölyseoon pitkien matkojen päästä.

Kirjasta Tyttölyskän tarinoita löytyy ainakin seuraavia muistoja ja tietoja koulumatkoista:

Varhaisin koulumatkoihin liittyvä muisto löytyy Heljä Passin artikkelista Evakon koulukiemurat. Hänen perheensä muutti 1920-luvun lopulla Valkealasta Nuijamaalle, missä hän kävi viisi luokkaa kansakoulua.

Viisi luokkaa käytyäni lähdin Viipuriin oppikouluun, missä sisarenikin jo oli Viipurin tyttölyseossa. Loukon pysäkiltä lähti joukko koululaisia päivittäin junalla Viipuriin. Vuonna 1936 erotettiin B-luokat Viipurin toiseksi tyttökouluksi. Sota syttyi 1939. Perhe muutti Valkealaan ja Viipurin toinen tyttökoulu Kouvolaan.

Junalla kuljettiin matkan päästä siis jo emokouluumme.

1960 luvun Kouvolan julkisen liikenteen  tilannetta taustoittaa Marjatta Hietala artikkelissaan Kouvola kasvaa ja kehittyy:

Tiheä linja-autoverkosto ja paikallisjunat mahdollistivat monille Kouvolan lähikunnissa asuville oppikoulun käynnin. Ilman hyviä julkisia yhteyksiä olisi monen Elimäellä, Selänpäässä, Utissa, Kausalassa, Valkealassa, Tirvalla, Korialla ja muissa Kouvolan ympäristökunnissa asuneen lapsen oppikoulunkäynti jäänyt haaveeksi. Vuonna 1960 Kouvolaan saapui päivittäin kaukolinjoilta 75 linja-autoa ja lähiseudulta 51 linja-autoa, joilla kuljetettiin keskimäärin 5300 henkilöä päivässä. Paikallisjunatkin kulkivat Savon radalla aina 1970-luvulle asti, mutta välillä Kouvola-Lahti paikallisjunaliikenne loppui vuonna 1969.

Julkiset yhteydet lähikunnista kouluumme olivat siis 1960-luvulla varsin toimivat.

Kouvolan uusi asemarakennus valmistui vuonna 1960, Kuvaaja: Voitto Kivi, Kokoelma: Hyvinkään kaupunginmuseo

Marjatta Hietala palaa samaan aiheeseen artikkelissaan Kouvolan tyttölyseo – Viipurin toinen tyttökoulu. Tietoa, taitoa ja kannustusta.

Entä miten kotipaikka näkyi luokassa? Erotteliko koulu maalta junilla tai linja-autoilla tulevat kauppalassa, sittemmin kaupungissa asuvista? Vastaukseni on kyllä. Kouvolan ympäristöstä tulevat sijoitettiin B-luokalle. Luokkatoverini keskikoulussa tulivat paikallisjunalla Valkealan Selänpäästä, Multamäestä ja Vuohijärveltä tai linja-autolla Utista (kuten minäkin) tai Tirvalta. Luokallamme oli oppilaita myös Korialta, Elimäeltä ja Kuusankoskelta. Jaalasta asti ei ehtinyt julkisilla kulkuneuvoilla kouluun, ja siksi jaalalaisilla luokkatovereillamme oli ”kortteeri” Kouvolassa. Matkustaminen vaikutti koulun harrastustoimintaan ja ystävyyssuhteisiin. Voin omasta kokemuksestani kertoa, että vasta lukion aikana, kun perheemme muutti Kouvolaan, saatoin osallistua täysipainoisesti kerhotoimintaan.

Matkustavaisten luokasta kertoo myös Leena Kilkki artikkelissaan Kouluaikani-1940-luvun loppu:

B-luokka oli ”matkustavaisten” luokka, mikä merkitsi sitä, että tyttöjen koti oli Korialla, Myllykoskella, Utissa, Valkealassa, Jaalassa, Kausalassa tai vieläkin kauempana, jolloin he asuivat viikot Kouvolassa kortteerissa.

Vas. Iitin koululaisia tullut bussilla uimaan Kouvolaan v. 1966, Kuva: Leena Suikki, Oik. Linja-auton rahastusta v. 1963, Kuva: Etelä_karjalan museo, Kosken kuvaamo

Myös Kaarina Dromberg kertoo koulumatkoista artikkelissaan Koulumuistoja:

Elimäellä asuvana minun oli lähdettävä kouluun linja-autolla seitsemän aikaan aamulla ja iltapäivällä pääsin kotiin useinkin vasta puoli neljältä. Sen jälkeen oli läksyt luettavana.

Elimäeltä oli suora yhteys linja-autolla Kouvolaan. Matka kesti vajaan tunnin eikä siis ollut tarvetta  majoittua Kouvolaan. Elimäen kunnasta tuli Kouvolaan oppilaita enimmäkseen Elimäen kirkolta ja mm seuraavista  kylistä: Mustilasta, Peippolasta, Mäkösiltä, Moisiolta, Takamaalta, Sopesta ja Korialtakin jotakin. Talvella jotkut koululaiset joutuivat tulemaan kelkoilla ja suksilla linja-autolle tien viereen.

Koululaiset joutuivat usein antamaan istumapaikan Kouvolassa työssä käyville vanhemmille ihmisille. Silloin ei vielä ollut monellakaan omaa henkilöautoa ja linja-atot olivat monesti täpötäynnä. Jos sai istumapaikan oli hyvä lukea ja kerrata läksyjä matkan aikana.

Alkuaikoina minua usein jännitti sumuinen Korian kapea silta, päästäänkö kolaritta toiselle puolelle. Näinkin joskus unta, että linja-auto syöksyy Kymijokeen.  

Maija Rotko, joka kulki lukioaikana Kouvolan tyttöyseoon Kuusankoskelta, kertoo artikkelissaan Tarinoita tyttölyskästä näin:

Me juna- ja bussimatkalaiset meidän luokalta saimme Pompalta pysyvän luvan olla pois rukouksista ja tulla keittiön portaita yläkertaan, kun emme olleet ehtineet ajoissa rukouksiin.

Minä, tämän artikkelin toimittaja, asuin Korialla, kun kävin Kouvolan tyttölyseota.. Enkä ollut luokallani suinkaan ainoa, joka tuli kouluun bussi- tai junamatkan päästä. Kirjoitin aiheesta kirjassa Cuplia kuusikymmenluvun virrassa artikkelissa Viisi teinivuotta hyväksyvässä ilmapiirissä

Meidän Korialta tulijoiden lisäksi ainakin Elimäeltä, Utista, Valkealasta, Anjalasta, Myllykoskelta, Kausalasta, Kuusankoskelta ja Vuohijärveltä tuli päivittäin tyttöjä minun luokallani. Samalta paikkakunnalta tulevat tutustuivat toisiinsa koulumatkallaan. Me korialaiset juoksimme aamuisin samoihin busseihin ja jännitimme toistemme puolesta bussiin ja kouluun ehtimistä. Mahdollisia aamubusseja oli kaksi. Toinen aamubusseista toi meidät bussiasemalle hyvissä ajoin. Sillä ehti hyvin aamuhartauden alkuun. Myöhemmällä ehti nipin napin ja jos hartaudesta myöhästyi, pysyi ulko-ovi tiukasti kiinni niin kauan, että myöhästyi myös tunnilta. Opettajat oppivat tuntemaan bussien aikataulut, eivätkä “bussi oli myöhässä” puolustelut auttaneet lainkaan, vaan myöhästymisestä sai useimmiten muistutuksen ja se oli noloa.

Oik. Kossilan liikenteen linja-auto, Kokoelma: Poikilo museot, Kuvaaja: Eero Suikki, Vas: Tytöt pyöräilevät hame päällä 1960-luvulla, Kokoelma: Svenska Litteratursällskapet, Kuvaaja: Rafael Olin

Syksyllä ja keväällä kuljin kouluun pyörällä aina kun oli hyvä ilma. Korian suoralla polkeminen on jäänyt mieleeni aivan erityisesti. Siinä kohdassa tuuli aina, eikä sen ajan pyörissä ollut vaihteita. Kovassa vastatuulessa sai polkea seisaallaan. Usein pyörää joutui taluttamaan, kun voimat eivät riittäneet polkemiseen. Tyttölyseon ankarat pukeutumissäännöt eivät ainakaan helpottaneet koulupyöräilyä. Pitkiä housuja sai pitää vain urheilupäivinä, joten pyöräilin useimpina päivinä hame päällä. Tuulisina päivinä oli pidettävä hameenhelmoista kiinni, jottei hame lentäisi korviin. Se ei ollut aina helppoa, mutta pyöräily oli silti minusta mieluisin tapa kulkea kodin ja koulun väliä.

Myös Kirsi muistelee sähköpostissaan koulumatkan tunnelmia sekä pyöräillessä että bussimatkoilla:

Pyöräily kouluun oli välillä rankkaa varsinkin Kellomäkeä ylös, mutta pääsihän takaisin alamäkeen! Ja sopivalla tuulella Kuusaan paperitehtaan haju oli väkevä Korian suoralla! Pyöräilyä raskaampaa oli seistä täpötäydessä bussissa koko matka. Muistan vieläkin kosteiden talvivaatteiden hajun ja bussin pahointisen keinunnan. 

Päivi Outinen kertoo artikkelissaan Kieliopinnot kantoivat pyöräilleensä kouluun kesät talvet.

Kouluvuodet kuljin polkupyörällä sen viiden-kuuden kilometrin matkan kotoani Mielakasta. Talviset pyöräilyt pakkasillakin ovat jääneet elävästi mieleen. Siitä kerron monille täällä New Jerseyssä, kun ihmiset valittavat talven kylmyyttä.

”Tänä päivänä Kouvolan kaupunki käsittää jokseenkin kaikki nuo alueet, joista oppilaita aikoinaan tuli”, havainnoi Leena. Palataksemme Arjan havaitsemiin mopoautoihin Leena herätti kysymyksen miten monet muutokset tämän päivän yhteiskunnassa vaikuttavat lasten ja nuorten koulumatkoihin:

Kun kouluverkosto supistuu, ollaanko samanlaisessa koulunkäyntialueessa lukioiden suhteen kuin tuolloin? Ja kun julkinen liikenne on supistunut, vaihtoehtona ovat mopot ja mopoautot. Mielenkiintoista myös ajatella, tapahtuuko kulkutavoissa uusi muutos, kun energian hinta muuttuu?

Muistot koulumatkoista keräsi Päivi Moore

Artikkelikuva: Korian silta, Kuvaaja: Päivi Moore