Asuin teinivuoteni Korian varuskunta-alueella eli Kymijoen varrella ja Korian sillan kupeessa. Silta oli taustalla, kun leikimme, kävelimme, marjastimme tai haaveilimme joen varressa. Sen yli kuljimme kouluun joko bussissa istuen tai pyörää polkien ja kun ajattelee, että sillan kupeessa on myös Kallioniemen lava, tulee mieleen ystäväni Kirsi Lybeckin sanat: ” kuinkahan monta suudelmaa on vaihdettu sillan kaarien alla”. Betonisillan kaaret ja rautasillan ristikot ovat muodostuneet muistojeni taustakuvaksi. Olen asunut aikuisikäni pääkaupunkiseudulla, mutta usein, kun ajomatkamme osuu lähimaille pyydän kiertämään Korian kautta ja pysähdymme hetkeksi hengittämään joenrannan tunnelmaa sillan kohdalla.  

Mainitsin yllä Korian sillan, mutta oikeastaanhan meidän tulisi puhua monikossa Korian silloista. Ylittihän Kymijoen jo nuoruudessamme 1960-luvulla kaksi siltaa ja nykyjään paikalla seisoo peräti kolme siltaa: teräsbetoninen nykyinen ratasilta vuodelta 1925, maantiesilta vuodelta 1985 ja niiden välissä silloista vanhin, eli vuonna 1870 valmistunut rautasilta.

Korian rautasilta on koko Suomen vanhin ristikkosilta ja myös maamme ainoa niin sanotusta englantilaisesta keittoraudasta rakennettu silta. Sitä kautta kulki aikoinaan yhteys Riihimäeltä Pietariin. Yksiraiteinen silta kävi kuitenkin ahtaaksi, kun rautatieliikenne kasvoi, joten sen viereen rakennettiin leveämpi betoninen kaksiraiteinen silta, joka valmistui 1925. Tämän jälkeen vanha rautasilta oli maantieliikenteen käytössä aina vuoteen 1985, jolloin uusin, nyt jo kolmas silta, valmistui ja vanha rautasilta jäi kevyen liikenteen väyläksi.

Mustavalkokuva: Korian kaksi siltaa 1940-luvulla, Kirsi Lybeckin kotialbumista, Värikuvat: Korian kolme siltaa molemmilta puolilta katsottuna v. 2017 ja 2019, Päivi Moore

Kun lukee sillan historiaa, voi pitää melkoisena ihmeenä, että vanha silta vielä seisoo tukevasti pystyssä. Korian silta oli nimittäin vähällä tuhoutua jo sisällissodan aikana, kun se yritettiin räjäyttää valkoisten toimesta, mutta vauriot jäivät vähäisiksi. Sisällissodan lopupuolella huhtikuussa 1918 sillalla tapahtui hirmuteko. Punaiset ampuivat sillalla 45 valkoista, joiden ruumiit heitettiin sillalta veteen.

Talvi- ja jatkosodan aikana siltaa pommitettiin ankarasti. Olihan se strategisesti erittäin tärkeässä paikassa. Ilmapuolustus oli kuitenkin tehokas eivätkä sillat kärsineet merkittäviä vaurioita pommituksissa. Ne saivat vain yhden vähäisen osuman, ja kerran pommi putosi siltojen välistä jokeen. Pommeja putoili enimmäkseen lähimaastoon. Yksi ilmeisesti siltaan tarkoitettu pommi osui erääseen varuskunta-alueen asuinrakennukseen. (Muistini mukaan rakennus oli sairaalanakin toiminut Kipula, mutta en pystynyt tarkistamaan tietoa) Nuo pommitukset elivät lähiseudun ihmisten muistoissa ja puheissa vielä 60-luvulla, kun asuin varuskunnassa.

Vasta aivan viime aikoina olen kuullut, että Kouvolan alueen ilmavalvontaan osallistuivat aktiivisesti myös monet Kouvolan lukiolaiset – sekä pojat että tytöt. Kirsi Lybeckin hyllystä löytyy kirja, jossa hänen äitinsä kertoo sota-ajan muistojaan lottana ilmavalvontatehtävissä. Alla lyhyt sitaatti, jossa hän kuvailee uutta tehtäväänsä.  

Kuva oik.: Korian silta nähtynä varuskunnan bontonisillalta 1940-luvulla, kuva vas.: lottia Tornimäellä 1942, oikeanpuolimmaisena Ella Sandberg, Kuvat Kirsi Lybeckin kotialbumista

Minua jännitti mennä ensimmäistä kertaa torniin. Se tuntui niin mahdottoman korkealta ja raput pelottavilta. Menin vartiopäällikön kanssa ja hän selitti minulle kuinka annetaan viestejä lentokoneista, surinasta, tuipalosta tai jostakin muusta epätavallisesta. 24.7.1942 Tänään annoin ensimmäisen viestin lentokoneesta ”Ivhätä. Kouvola. Ivak. Täällä Elimäen Ruutu 166 C 3. Havaintosuunta: Lännessä 1 2 moottorinen kone lentää etelään klo 13.04. Korkeus 1500 metriä. Laskutelineet näkyvissä. Kaksitasoinen jatkopyrstö”

Varsin tarkat havainnot nuoret koululaiset siis oppivat antamaan lähes olemattomalla koulutuksella.

Ella kuvailee muistelmissaan myös kuinka hän havaitsi ja ilmoitti Kotkan pommituksiin lentävät koneet ja miten pahalta tuntui ajatella siellä asuvien ihmisten kohtaloita. Hän näki tornistaan venäläisten desanttien pudotuksia lähimaastoon ja yritti parhaansa mukaan saada selvää heille viestejä lähettäneiden lentokoneiden signaaleista. Tätä taustaa vastaan voi eläytyä siihen pelkoon, jota nuori Ella kertoo tunteneensa kulkiessaan pimeässä metsässä vartiotorniin tai sieltä pois.

Enpä Korialla asuessani tiennyt, että minun kaltaiseni lukiolaiset olivat olleet valvomassa ilmatilaamme sodan aikana ja millaista rohkeutta he tarvitsivat tätä työtä tehdessään.   

Museovirasto kirjoittaa Korian silloista näin: Korialla vuolaan ja korkearantaisen Kymijoen ylittävät kaksi rinnakkaista siltaa ovat vaikuttava rautatieliikenteen historiasta kertova kokonaisuus. Sillat edustavat rakentamisaikansa siltatekniikan huippua maassamme ja niissä näkyy siltatekniikan kehitys. Me sillan kupeessa asuneet lisäämme tähän mielessämme: ”Sillat ovat nähneet paljon elämää, hienoa että ne ovat vielä pystyssä!”

Teksti: Päivi Moore

Artikkelikuva: Päivi Moore