Lapsuus ja teini-ikä Korian ja Kouvolan varuskunnissa 50- ja 60 luvuilla
Perinneyhdistyksen toimittamassa muistelukirjassa Tyttölyskän tarinoita on Eija Siivosen kirjoittama artikkeli Elämää Kouvolan varuskunnassa 1950-60-luvulla. Artikkeli huokuu lapsuutemme vuosikymmenien tunnelmaa. Lapsia on paljon ja kaikki viilettävät yhdessä pitkin varuskuntaa. ”Varuskunnassa riitti tilaa: oli oma iso piha, suuri puisto, metsää ja peltoa, joten leikeille ja ulkoilulle oli hyvä mahdollisuudet. Pihassa leikittiin kesäisin erilaisia pallopelejä, kuurupiiloa, mustaa miestä, kymmenen tikkua laudalla, erilaisia ruutuhyppelypelejä jne. Hiekkaiseen pihamaahan oli helppo piirtää peleihin liittyviä kuvioita.”
Artikkelissa kerrotaan myös varuskunnassa järjestetyistä kilpailuista, juhlista ja elokuvista.
Asuin itse neljä ensimmäistä ikävuottani ja viisi teinivuottani Korian varuskunnassa ja tunnistin hyvin artikkelin tunnelmat, mutta toisaalta teinivuosina lähtökohdat viihtymiselle olivat erilaiset ja omien muistikuvieni sävyt ovat moninaisempia. Tuli halu selvittää miten muut muistavat varuskunnassa vietettyjä lapsuus ja nuoruusvuosiaan. Tuumasta toimeen, kokoonnuimme muistelemaan 50- ja 60-luvun varuskunta-aikoja yhdessä Kirsin ja Tarjan kanssa.
Kirsi asui Korialla kahdessa jaksossa, ensin seitsemän varhaislapsuuden vuotta 50-luvulla ja uudestaan kuusi teinivuotta 60-luvulla. Tarja asui Korialla varhaislapsuudessa 50-luvun alussa ja Kouvolassa 50-luvun loppupuolelle sekä senkin jälkeen nuoruusvuotensa varuskunnan läheisessä tuntumassa ja kontaktissa Kouvolan varuskuntaan.
Vasemmalla Kipula, oikealla Valkoinen talo, jossa Kirsi ja Päivi asuivat teinivuosinaan
Me kaikki tunnistimme hyvin artikkelin tunnelmat lapsuutemme varuskuntavuosista. Lapsuusvuodet varuskunnassa olivat vapaita ja iloisia, vaikka ajat olivat kovin erilaiset ja mukavuudet samoin. Vuonna 1950, Kun Kirsin perhe muutti Korialle oli vielä kova asuntopula. Hänen perheensä asuikin ensi alkuun Korianniemessä puisessa parakissa, jossa oli ulkovessa ja puuhella ja lämmitys hoitui kamiinalla, jos hoitui. Kun perhe vähän myöhemmin pääsi muuttamaan kiviseen kerrostaloon nimeltä Kipula, tuntui se kovin ylelliseltä. Olihan siellä sisävessa, keskuslämmitys ja sähköliesi. Myös Tarja muisteli, että Sakkolassa, missä hänen perheensä asui, olivat mukavuudet alkuun samantasoiset kuin Kirsi kuvaili parakkiajoiltaan.
Varuskunta oli hierarkkinen asuinalue. Isän palvelusvuodet ja sotilasarvo ratkaisivat jossakin määrin muunkin perheen asemaa varuskunnassa. Korialla aliupseerit jopa asuivat eri puolilla varuskuntaa kuin upseerit. Tätä kautta sama hierarkia ulottui jossakin määrin myös lapsiin. Tarja kertoi, että Kouvolassa jako ei ollut aivan yhtä vahva, mutta hänellä oli toisaalta muisto, että upseerien lapset eivät kerran olleet tahtoneet päästää häntä leikkimään kanssaan samaan hiekkalaatikkoon. ”Se oli minun ensimmäinen luokkataisteluni”, sanoi Tarja nauraen. Johtuikohan osin tästä tapahtumasta, että kun häneltä oli lapsena kysytty miksi hän haluaisi isona, oli Tarjan vastaus ollut: ”Majurin rouvaksi.”
Varuskuntaan tullessaan oli kaikkien näytettävä portilla seisovalle sotilaalle kulkulupa. Jos lupaa ei ollut, joutui esikuntaan kuulusteltavaksi. Kirsi kertoi, että hänelle kävi kerran näin, kun hän palasi jouluksi perheensä luokse jo muutettuaan pois kotoa. Isän oli tultava hakemaan hänet esikunnasta.
Sotilaat olivat osa kasarmin arkea. Heitä emme juurikaan edes huomanneet, mutta kuulimme kyllä usein, kun kuljimme teini-ikäisinä pitkän kasarmirakennuksen ohi ja vihellykset ja peräänhuutelut kaikuivat ikkunoista kurkottavien sotilaiden huulilta. Kirsi kertoi kulkeneensa usein urheilukentän läpi, jotta olisi säästynyt vihellyksiltä. Marssiharjoitukset niihin kuuluvine lauluineen ja komennuksineen sekä kentällä tapahtuvien äkseerausten komennushuudot kuuluivat jokapäiväiseen elämään.
Upseerikerhon lasten joulujuhlien esiintyjiä
Varuskunnan joulu oli aivan omanlaisensa. Lapsille järjestettiin kerhoilla pikkujoulut, joihin opeteltiin tonttuleikkejä ja kuvaelmia ja jossa lapset saivat pienet karkki tms. lahjat. Sanon kerhoilla, koska niitä oli kaksi, upseereille omansa ja aliupseereille omansa. Eikä lapsilla ollut yhteisiä pikkujouluja vaan molemmilla kerhoilla omansa. Joulupukkina esiintyi useimmiten joku esiintymistaitoinen sotilas, jollainen kävi myös lapsiperheissä tuomassa lahjakassit.
Upseerikerhon lasten joulujuhlien yleisöä
Tarja muistaa, että varusmiehet lukivat joulujuhlissa joskus kronikan, jota hänen isänsä kuunteli pää painuksissa ja posket punaisina. Silloin isä vannotti, että äidille ei tästä kerrota.
Joulujuhlien lisäksi upseeri- ja aliupseerikerhoilta on myös ikävämpiä muistoja. Monen isän alkoholinkäyttö ylitti kohtuukäytön rajat. Sota oli vielä lähellä ja ikäviä muistoja turrutettiin viinan voimalla.
Liikuntamahdollisuudet olivat hyvät. Ladut ja luistinrata olivat useimmiten hyvässä kunnossa ja lapsille järjestettiin juoksu- ja hiihtokilpailuja ja muita yhteisiä aktiviteetteja, Myöhempinä vuosina kentillä ja laduilla sai teini-ikäinen nuori hiihdellä ja luistella yksin tai ainakin harvempien nuorten seurassa. Silloin mietimme haikeana , miten mukavaa olisi päästä Kouvolaan rusettiluisteluihin, mutta harvoin kulkevat bussit rajoittivat kaikkea kulkemista.
Korialla oli luontoa ja Kymijoki. Marjastus ja sienestys tulivat Kirsille ja minulle tutuiksi kesäaikoihin.
Arto, Eeva ja Kirsi pääsivät kerran poikkeuksellisesti upseerikerholle kuuntelemaan omia levyjään. Kaikki pukeutuivat parhaisiinsa tilaisuutta varten ja Beatlesit ja muut päivän hitit soivat miltei hartaan tunnelman vallitessa.
Siihen aikaan varuskunnan talleissa oli vielä parikymmentä hevosta, joitaTarja muistaa käyneensä talleilla kuikuilemassa. Kirsi ja Tarja muistelivat, että sieltä oli mahdollisuus ostaa myös ratsastustunteja, mutta minulle sellaiset eivät tulleet kohdalle tai edes mieleen.
Syöksyveneet me kaikki muistimme hyvin. Kesällä järjestettiin joskus näytöksiä, jossa veneet syöksyivät nimensä mukaisesti kovaa vauhtia kohti rantaa kääntyäkseen viime tingassa takaisin väljille vesille. Muutaman kerran me pääsimme jopa kyytiin. Se oli jännittävää.
Upseerikerhon takana oli iso sauna. Miehistöllä ja kantahenkilökunnalla oli siellä omat vuoronsa, joita voi varata. Kirsi muisti, että sauna oli oudon suuri ja korkea, lauteet olivat pitkät ja siellä oli monta suihkua. Pikkutyttönä se oli tuntunut hänestä jättiläissaunalta.
Me teini-ikäiset pääsimme varuskunnassa myös elokuviin. Tarjonta oli muistaaksemme kotimaisia elokuvia ja joitakin ulkomaisia klassikoita.
Nyt pandemian aikana moni on tilannut ruoat kotiin sen sijaan, että olisi käynyt kaupassa. Kaupoille tilanne oli osin uusi, mutta eihän mikään ole oikeastaan uutta. Varuskunnat ovat usein kilometrien päässä lähimmästä kylästä tai kaupungista. Siellä asuneille kauppakassien tuominen kotiin on tuttu ilmiö. Illalla kirjoitettiin kauppalista, joka laitettiin kassissa rappuun. Ostokset tulivat klo 11, jotta miehelle ehdittiin tehdä lounas. Elämä oli järjestelmällistä ja täsmällistä. Meidän kaikkien kolmen isät kävivät kotona syömässä. Vaimot laittoivat lounaan valmiiksi siksi kellonlyömäksi, kun mies tuli kotiin.
Kirsillä istuu heinikossa takanaan Valkoinen talo ja Ritu ja Päivi seisovat sotilaiden harjoituskentällä takanaan Pioneerikoulu
Monissa perheissä myös lapsilla oli tiukka kuri ja tarkat kotiintuloajat. Varuskunta oli tiivis yhteisö, jossa kaikkea verrattiin – myös lapsia. Usein Kirsistä ja minusta tuntui, että meidän oli käyttäydyttävä hyvin ja pärjättävä – ei itsemme vaan vanhempiemme tähden. Kirsi muistelee, että tyttöjen ei sopinut seurustella sotilaiden kanssa. Tyttöjen maine vaikutti isän maineeseen. Teini-iässä Tarja asui jo varuskunnan ulkopuolella eikä siksi muistanut kokeneensa näitä tuntemuksia.
Varuskunnissa oli aina myös sairaala, minne vietiin lastenkin vammat korjattaviksi ja kurkkukivut katsottaviksi ja siellä saimme osan rokotuksistakin. Tilaa oli vähän ja joskus istuimme sotilaiden välissä odottamassa.
Yhteenvetona jaoimme varuskunnassa asumisemme vuodet kahteen osaan. Lapsuusvuodet olivat rikasta aikaa. Ympäristö oli turvallinen ja lapsia oli paljon, joten leikkikavereita riitti. Vaikka kuri oli tiukka, niin me kaikki kuljimme lapsina päiväsaikaan ulos ja sisään ja leikimme pihassa aikuisista vapaina.
Tarja oli yhtä mieltä, mutta miettii toisaalta, että aliupseerin lapselle ”alemman säädyn kokemus” saattoi jättää ikävän jäljen.
Teini-iän kokemus varuskunnassa oli etenkin Kirsille ja jossakin määrin myös minulle lapsuutta ankeampi. Lapsena kavereita oli ollut paljon, mutta teini-ikäisiä oli 60- luvun loppupuolella Korialla enää vain muutama. Korian varuskunta oli etäällä useimmista koulukavereista, joten teini-ikäisen elämä saattoi tuntua rajoittuneelta. Vaikka samanikäiset varuskunnassa asuneet olivat läheisiä, muut koulutoverit ja aktiviteetit olivat bussimatkan päässä ja viimeiset bussit lähtivät jo varhain. Hierarkisen ja osin sisäänpäin kääntyneen yhteisön ilmapiiri vaikuttikin osaltaan siihen, että Kirsi muutti jo teini-ikäisenä pois kotoa ja kävi lukion loppuun Helsingissä. Toisaalta eristäytynyt elämä kannusti lukemaan ja liikkumaan ja parhaimmillaan iltakävelyt ystävän kanssa pohdiskellen maailman ihmeitä ovat mieleenpainuvia hetkiä herkästä nuoruusajasta.
Teksti: Päivi Moore
Kuvat Kirsi Lybeckin ja Päivi Moore kotialbumeista