Sirkka-Liisa Lonka on nimekkäimpiä Kouvolan Tyttölyseon käyneitä kuvataiteilijoita. Hän on myös yleisön keskuudessa suosittu taiteilija. Poikilo -museo kertoi Kouvolan Sanomissa ilmestyneessä artikkelissa, että Sirkka-Liisa Longan näyttely veti enemmän yleisöä kuin mikään muu näyttely vuonna 2019. Sirkka-Liisa Longan teoksia on Suomessa useissa huomattavissa museoissa kuten esim. Ateneumin kokoelmissa, ulkomailla esim Japanissa, Zimbabvessa, Botswanassa, Nicaraquassa ja presidentti Nelson Mandelan yksityiskokoelmissa.

Sirkka-Liisa tunnetaan parhaiten Etelä-Amerikan eläimiä ja kasveja kuvaavista teoksistaan, joiden tunnelman hän luo kiehtovalla siveltimen käytöllään.

Vierailemme lumisen metsän keskellä olevassa Myllypuron taiteilijakylässä, jossa Sirkka-Liisalla on ollut ateljee kylän perustamisesta alkaen. Kylässä on vielä muutama 1973 sinne muuttaneita asukkaita, muut ovat uusia tulokkaita.

• On ollut suuri ilo voida pitää sama ateljee 50 vuotta, sanoo Sirkka-Liisa. Olen rakennuttanut tänne mm parven ja tauluvaraston. Kyllä tämän tyhjennys olisi valtava työ.

Ateljeetilassa on esillä juuri päättyneen 80-vuotisnäyttelyn töitä. Niiden värit ja viivat hurmaavat. Muodot ja värit ovat hienostuneita ja elämänkokemuksen jalostamia. Koemme, että niitä voisi istua katsomassa puhumatta mitään, nauttien vain niiden harmoniasta ja elävästä liikkeestä. Ateljeen työpöydän takana seinällä on pastelliväreille 360 lokerikkoa. Nämä sävy sävyssä esiintyvät pastellit ovat jo itsessään taideteos.

• Kehittelin tätä näyttelyä mielessäni parin vuoden ajan ja sen jälkeen lopulliseen toteutukseen vielä kului toiset kaksi vuotta, kertoo Sirkka-Liisa. – Hain synteesiä näkemästäni ja kokemastani eri paikoissa ympäri maailmaa. Tunsin että nyt viidakkotöiden aika on jo ohi, enkä aio enää palata Peruun, taloon, jonka rakennutin talviateljeekseni. Monet aiemmista näyttelyistä ovat tuoneet esille juuri näitä Perun maalauksia, sen runsasta kasvullisuutta ja eläimiä. Musta tai täplikäs pantteri on hiipinyt esiin viidakosta monessakin työssä. Vietin Perussa kaikkiaan talvikaudet 2005-2017. Talo sijaitsi keskellä Amatsonin sademetsää. Kostea viidakko tuotti monipuolista satoa lukuisista eksoottisista hedelmistä ja vihanneksista; banaaneja, mangoja, ananaskirsikoita, kurkkuja… Läheisten intiaanikylien naiset, alkuperäisasukkaat shipibot, saattoivat odottaa kauankin portin ulkopuolella päästäkseen tapaamaan. Heidän elämänsä oli kovaa ja autoin heitä aina mahdollisuuksieni mukaan.

• Elämä on ollut seikkailua, olen aina ollut valmis ottamaan riskin lähtiessäni, välillä rahattomana, välillä apurahan turvin. Olen liikkunut ympäri maailmaa. Töitäni on kaukoidässä, Afrikassa, arabimaissa, Etelä-Amerikassa, USA:ssa..

Mistä tämä rohkeus on kasvanut Kouvolan Tyttölyseon tyttöön, Kymen rannalla kasvaneeseen?

• Olin jo pikkulapsena sanonut, että minusta tulee kuvataiteilija. Itse en edes muista sitä. Mutta olen aina piirtänyt, aistit ovat olleet valppaina ja herkkinä näkemään ja tallentamaan. Kouvolan Tyttölyseossa tärkeitä opettajia olivat Kalle (Kaarlo Vainonen, matematiikka) ja Jellu (Ritva Hjellman, kuvaamataito). Kalle ymmärsi, että minulla on oma tapa hahmottaa asioita. Laskut olivat minulle luovia prosesseja eikä tarkka lopputulos ollut koskaan tärkeä. Jellu tuki, auttoi ja neuvoi ehdoitta aina. Hän oli esikuvallinen hahmo opettajakunnassa, ei mikään perinteinen tyttölyseon opettaja vaan siitä hyvinkin poikkeava ja sellaisena rohkea esimerkki.

• Kouvolan taideseurassa sain opiskella tunnettujen taiteilijoiden Esko Tirrosen ja Ulla Rantasen opastuksella. Kotiintuloajat olivat yleensä tiukkoja, mutta Eskoon ja Ullaan vanhemmillani oli täysi luottamus ja käyntini heillä saivat venyä myöhäänkin.

Onko Kymenlaakso vaikuttanut sinun taiteeseesi?

• Voi, Longan suku on peräisin jo 1540-luvulta Sippolan Hirvelän kylästä. Kymenlaaksossa on minun vahvat juureni. Olen asunut lapsuuden ja kouluvuodet lähellä Kymijoen vanhaa siltaa, rantatöyräällä, johon sodan aikana pudonnut pommi oli tehnyt kuopan. Tähän paikkaan isäni rakensi talon sotien jälkeen. Isä oli töissä Korian varuskunnassa, mutta asuimme aina omassa talossa emmekä varuskunta-alueella. Sillan alta pääsi helposti pujahtamaan varuskuntaan, ja kävimme siellä saunassa ja uimassa Kymijoessa. Upseerikerhon emäntä oli meille hyvin ystävällinen. Kun kerhotoiminta lopetettiin, sen tavarat myytiin huutokaupalla. Minä huusin itselleni vanhat kauniin vihreät viinilasit.

Sirkka-Liisan ateljeetalossa näkyykin taulujen ja tavaroiden kauneus ja estetiikka. Ateljeetila on 5 m korkea ja valo laskeutuu hienosti pohjoisen ikkunoista.

Kesät hän viettää Luumäellä sijaitsevassa vanhassa koulussa, joka on kesäateljee ja perheen kesäpaikka. Siellä hän on aiemmin pitänyt myös maalauskursseja ja ideoinut ja toteuttanut monia luovia ja kekseliäitä menetelmiä.

Kaikesta hänen kertomastaan välittyy vahva elämänkokemus ja -ymmärrys, suuri rohkeus ja ennakkoluuloton kiinnostus. Maat, ihmiset ja tapahtumat vyöryvät eteemme selkeinä ja kirkkaina. Tunnettuja nimiä ja yhteisiä tuttuja esiintyy tiuhaan. Olemme kuin katsojina värikylläisessä maalauksessa, joka luodaan nyt sanoin eteemme. 

• Taiteilijan tulee olla rohkea ja luottaa itseensä. Vaikka pelkäisikin, on uskallettava tulla esille ja näyttää oma näkemyksensä. Uteliaisuus ja uskallus vievät rikkaille matkoille, jotka ruokkivat omaa luovuutta ja ymmärrystä taiteen tehtävästä.

• Monenlainen sosiaalisuus on tarpeen. Kaikki taidot lähtevät omista käsistä; ei vai maalaus vaan myös markkinointi, sopimukset, matkajärjestelyt, kurinalaisuus, tekniset taidot. On osattava myös verkostoitua, mutta samaan aikaan on kyettävä myös yksinäisyyteen, jotta kuulisi omat ajatuksensa.

Sirkka-Liisa työskentelee edelleen aktiivisesti. Hän on monialainen osaaja, ja hänestä säteilee ilo ja innostus. Taiteilijan elämä ei ole uhriutunutta elämää, vaan merkityksellistä, luovaa elämää.

• Nyt jokainen siveltimen veto on merkityksellinen, on se sitten vedetty ohuella ja valuvalla värillä tai yhdellä raskaammalla vedolla. Jokainen hiuksenhieno viiva tai kokonainen viivasto saa oman merkityksensä. Joskus värivalinta voi sävyltään jopa muistuttaa kuluneesta ajasta. Olennaisen etsiminen ja löytäminen on perusta tekemiselle.

80-vuotisnäyttely helsinkiläisessä galleriassa on juuri päättynyt. Näyttely ei ollut retrospektiivi, vaan Sirkka-Liisa oli maalannut sitä varten aivan uudet työt. Pieni haastatteluryhmämme suosittelee lämpimästi tutustumista niihin ja muihin Sirkka-Liisan töihin www.lonka.fi.

Haastattelu: Arja Palo ja Kirsi Lybeck

Kuvat: Sirkka-Liisa Lonka, Arja Palo ja Kirsi Lybeck

Teksti: Kirsi Lybeck