Kouvolan tyttölyseon tytöt elivät 60-luvulla musiikillisesti hyvin monipuolista ja rikasta aikaa. Koulussa arvostettiin musiikin opetusta, ja musiikki oli olennainen osa koulupäivää alkaen aamuhartaudesta ja jatkuen laulutunnilla, jumppatunnilla ja muissa tilaisuuksissa. Koulussa oli myös orkesteri. Radiosta kuuntelimme musiikkiohjelmia; esim. Lauantain toivotut, 8 kärjessä ja Viittä vaille viisi olivat suosittuja. Kouvola oli myös tanssilavojen ympäröimä; esim. Korian Kallioniemi, Tirvan lava, Torniomäki ja Iitin Saukonkallio olivat suosittuja. Kuntotalolla järjestettiin viikottain tanssit ja koulussakin Consuja. Nykyisen Kouvolan alueella harjoitteli myös monta nuorisobändiä, tunnetuimpia esim. The Mods ja Charlies.

Koulun musiikkitarjonta kattoi mm. hengelliset laulut ja virret, isänmaalliset laulut, kotiseutu- ja maakuntalaulut, kaihoisat Karjala-aiheiset laulut, laulelmat sekä klassisen musiikin. Enimmäkseen radiosta kuulimme suomalaiset ja ulkomaiset iskelmät ja 60-luvulla tietenkin rautalankamusiikin. Suomi osallistui Eurovision laulukilpailuun vuodesta 1961 alkaen. Ensimmäisenä oli Laila Kinnunen ja Valoa ikkunassa.

Tässä muistoja ja tunnelmia 60-luvun musiikista:

Keväisin lauloimme koulun kevätjuhlassa Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän ja Jo Karjalan kunnailla kukkii puu varsinkin silloin, kun Sä kasvoit neito kaunoinen. Aamuisin menimme luokittain parijonossa ja pituusjärjestyksessä rukousaulaan, jossa lauloimme virsiä ja kuuntelimme päivän sanaa seisten. Oi herra jos mä matkamies maan ja Sun haltuus rakas Isäni tuntuivat loputtoman pitkiltä, ja katse harhaili ikkunan viereen tuoleille. Olisinko jo tarpeeksi pyörtyvän tuntuinen, että voisin mennä istumaan? Mutta Mun tutkit Herra tarkasti.

Yksi koulun tärkeistä arvoista oli isänmaallisuus. Siksi lauloimme Kuullos Pyhä Vala kallis Suomenmaa ja Mun isäin oli sotamies. Maakuntalaulut tuli osata ulkoa. Kukapa ei vieläkin osaisi laulaa Kymenlaakso sun laulusi soikoon, ja ehkä myös Maa ponteva pohjolan äärillä on ja Kuulkaa korpeimme kuiskintaa. Vielä historiaankin liittyi kappaleita kuten Oolannin sota oli kauhia ja Meripoikki meit varjelko daevas.

Tuskin olimme oppineet tapailemaan nuotteja laulaaksemme laulukokeissa edes Pieni nokipoika vaan, kun jo uudet rytmit ja sävelet syöksyivät tajuntaamme. Chuppy Checker kutsui mukaansa Yee Yeah, yee yeah with a Dancing Party tonight! ja Beatlesit kuuluttivat She loves you yee yee yee.

Rakkauden kaipuu sai meidät kuljettamaan kuvia, runoja ja piirroksia käsityöpusseissa, tuijottamaan tuntikausia ihastuksen kohdetta tai tarkkailemaan poikalyseon kävelytietä. Jospa hän vain näkyisi siellä. I will follow him, follow him wherever he may go. Kaukorakkaus oli kaunista, se ei koskaan pettänyt eikä unohtunut, eikä myöskään täyttynyt. Kaukorakkauden kohde oli siellä jossain, naapurikoulussa tai Manskin baarissa, Helsingin kaduilla, Britanniassa tai Hampurissa, tai Kouvolan kerrostalossa, jota vastapäätä olevassa baarissa saattoi istua tuntikausia odottamassa, josko rakkaus vilahtaisi kuin Valoa ikkunassa. Rakkaalle sommiteltiin viestejä tai kirjeitä ja luvattiin I´ll send you all my love / every day in a letter/ sealed with a kiss. Kummallista oli, että ero rakkaasta tapahtui Suomessa syksyksi ja muualla kesäksi. Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu / meidätkin erottaen… mutta englanniksi laulettiin Though we gotta say goodbeye for the summer… Erossa ollessa saattoi laskea aikaa: enää Seitsemän tuntia onnehen.

Uutuuslevyjä, vinyyli LP-levyjä tai pieniä singlejä käytiin kuuntelemassa Oikokadun levykaupassa, jossa myyjä laittoi meille levyn pyörimään lautaselle ja saimme kuulokkeet korviimme. Mutta hän keskeytti pian soittamisen, ja muutaman hitin jälkeen kehotti lähtemään kotiin viikkorahaa hakemaan.

Levyjä kuunneltiin myös keskiviikon luisteluillassa, jota vanhemmat eivät aina pitäneet vaarattomana tapaamispaikkana. Sillä seinilläkin korvat on.

Rakkaus sai huipentumansa kun leffateatteriin tuli West Side Story. Harvan tytön nimi oli Josefine, Glendora, Maruzzella, Michelle, Diana tai palmikko-Nelli, mutta useat saattoivat samaistua palvoviin sävelmiin Maria, the most beautyful sound I ever heard / Maria…

True Love Ways teki meistä kaikista kaukorakkauden asiantuntijoita. Just you and I know true love ways. Usko rakkauden täyttymiseen toi sävelet lauluun When ever I´m in love with you… and I´ll get you, I´ll get you in the end, oh yeah!

Rakkaudesta haaveili yhtä paljon myös koulun jumppamaikka, jonka tamburiinin tahdissa kuuntelimme Jääthän, luokseni jääthän…

Olkun kulmalle kävellessä saatoimme toivoa, että Poika varjoisalta kujalta laulaisi Hey hey Paula, I want to marry you. Jos ajatus ei mennyt ihan niin pitkälle, riitti kertoa kaverille Tell Laura I love her.

Vaikka mielessä oli toive rakkaudesta Forever and ever you´ll be my love, eroja tuli väkisinkin. Ei ei ei Delila, why why why Delila.

Eroja surtiin silmittömästi. Crying in the wind, as a dewdrop flies, alone I walk in the still of the night, why did you say goodbye. Maailma ilman rakkautta ei ollut mitään. I won’t stay in a world without love.

Jumppatunnilla piirissä mentiin yleensä vaihtoaskel-hyppy, josta olikin helppo jatkaa letkajenkkaan. Kun viisi murrosikäistä nuorta veti yhdessä Jan Rohdesin Letkistä, oli alakerran vihaisella naapurilla syytä tulla huutamaan kattolampun putoamisesta.

Televisiossa tanssivat jo go-go-tytöt, mutta meillä meni aikaa ennen kuin pääsimme kokeilemaan sitä tyyliä. Kuntotalon tansseissa tai Consuissa oli hyvä harjoitella ensin vain musiikin tahdissa kävelyä. Siihen sopi hyvin esim. Heavenly shades of night are falling, it´s twilight time. Olimme kuitenkin yleensä oppineet valssin ja tangon ensiaskeleet ja osasimme mennä mukana, kun käyntiin pyörähti Saariston Sirkka tai Oi jospa kerran Satumaahan sinne käydä voin.

Luonnonsuojelusta emme paljoa vielä tienneet, vaikka mietimme Minne kukat kadonneet / Sag mir wo die Blumen sind. Mutta kuunnellessa Scarborough Fair, parsley, sage, rosemary and thyme opimme ainakin yrttien niemet englanniksi.

Klassista musiikkia istuttiin kuuntelemassa levyiltä rukousaulassa. Siellä kohosi kattoon mahtavien sinfonioiden vyöry ja viulukonserttojen viiltävät sävelet. Hayden, Mozart, Beethoven, Bach, Sibelius. Vaikka sanoja ei ollut, sävelet jäivät lähtemättömästi mieleen.

Kun koulu päättyi, Tuulet nuo viestin jo toivat tai meitä kutsui Green fields of summer. Lomalla saatoimme käväistä Tammerkosken sillalla, Karjalan kunnailla tai vaikka Kuusamossa. Jotkut joutuivat viettämään Summer in the City..  polttaa kesäkatu kuuma..  Monet menivät kesätöihin ja kokivat iltaisin Hard days night, I’ve been working like a dog.

60-luku sykki ja sitoi nuoruutemme säveliin. Kaikessa soi Blues, joka huipentui jazziin ja saxofonin tai trumpetin puhallukseen. Vaikka takana saattoi olla Särkyneiden toiveiden katu, Jörgen Peterzen valoi uskoa siihen, että Rakastan elämää, joka uutena aamussa aukee. John Coltrane toi rakkauden ihastuksia korkeammalle tasolle toistaessaan A Love Supreme, A Love Supreme.

Teksti ja kuvat: Kirsi Lybeck