Taidenäyttely Kipinästä kuvaksi lähestyy loppuaan. Lauantaina 26.9. on viimeinen tilaisuus mennä Kuusankoskitalon galleriaan tapaamaan taidenäyttelyn taiteilijoita ja kuuntelemaan, kun heitä haastatellaan.
Tämän lauantain tapaamisissa ovat mukana:
Pitkän uran suomalaisen modernismin ja avantgarden parissa tehnyt Irmeli Tarmo,
Kartonkigrafiikan parissa työskentelevä Mari Aspola,
Keramiikkataidetta tekevä Hannele Jääskeläinen sekä
Kuvanveistoon mieltynyt Riitta Ruotsalainen
Lauantain 26.9. taiteilijatapaamiset alkavat klo 13 ja kestävät noin klo 14.30 saakka.
Haastattelijana toimii Arja Palo.






Kuusankoskitalon galleriassa voi samalla ihailla taidenäyttelyä Kipinästä Kuvaksi, jossa on teoksia Kouvolan tyttölyseon – nykyisen Kouvolan yhteislyseon entisiltä ja nykyisiltä oppilailta. Näyttelyn taiteilijoiden ikäjakauma on kahdeksastatoista vuodesta 80 vuoteen. Kaikkia heitä yhdistää yksi tekijä, sama koulun piirustussali, joka on antanut lähtökohdan taiteilijan uralle tai elinikäiselle sitoutumiselle taiteeseen. Koulun nimi on vaihtunut vuosien mittaan mutta kuvataideluokka on säilynyt vanhalla paikallaan.
Artikkelikuva: Kirsi Lybeck