Kuusankoskella 5.–26.9 järjestettävän 90v juhlanäyttelyn Kipinästä kuvaksi taiteilijaesittelyissä ovat seuraavaksi vuorossa Nana Cihangir, Kirsi Lybeck, Pirkko Pohjakallio ja Pirkko Seesvaara, jotka ovat omistaneet tai omistavat edelleen elämänsä taiteelle ja opetustyölle sen eri muodoissa.

Tässä ryhmässä voisi olla muitakin näyttelyn taiteilijoita. Myös esim. Mari Aspola, Leena Putkonen ja Hannele Jääskeläinen ovat omistaneet elämänsä taiteelle ja opetustyölle, mutta esittelemme heidät oman taiteenlajinsa ryhmissä.

Nana Cihangir

Taide ja kuvallinen ilmaisu ovat aina olleet Nana Cihangirin tapa olla tässä maailmassa: tutkia, reflektoida ja sisäistää ympäröivää todellisuutta. Hän tiesi jo lapsena, että hän haluaa työskennellä taiteen ja opetuksen parissa – sillä tiellä hän on edelleen.

Lukion jälkeen Nana opiskeli klassista kuvataidetta Repin-Instituutissa Kotkassa. Taiteen maisteriksi hän valmistui Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta. Sittemmin hän on suorittanut myös opetushallinnon tutkinnon. Nana Cihangir toimii tällä hetkellä Kouvolan yhteislyseon kuvataiteen lehtorina. Tänä syksynä Nana aloittaa myös Yhteislyseon vararehtorin tehtävät

Kuvataiteilijana Nanan kiinnostuksen kohteena on muotokuva ja sen monien merkitysten tarkastelu. Mitkä elementit tekevät teoksesta muotokuvan ja voiko se kuvata fyysisten piirteiden sijasta vain sisäistä maailmaa. Aika ja sen kuluminen on myös kiehtonut sekä pelottanut häntä aina, se on asia johon kukaan ei voi vaikuttaa. Se näkyy myös Nanan teoksissa, ihminen ja aika liittyvät olennaisesti yhteen. 

Nana työskentee monipuolisesti erilaisilla materiaaleilla ja usein myös yhdistellen eri tekniikoita. Hänen päätekniikkansa on kuitenkin aina ollut maalaus. Hänen teoksissaan yhdistyvät realistinen ja abstrakti ilmaisu, niiden vuoropuhelu on kiinnostanut Nanaa jo vuosia. 

Kirsi Lybeck

Kirsi Lybeck eläytyi jo lapsena voimakkaasti värien ja kuvien maailmaan. Lapsuuden luontoelämykset ovat jääneet elävinä ja värikkäinä hänen mieleensä. Tyttölyseossa hän viihtyi parhaiten kuvaamataidon tunneilla, joilla opettaja Ritva Hjellman eli Jellu loi innostavan ympäristön. Hän antoi Kirsin maalata itsekseen pensseleiden pesuhuoneessa omassa rauhassa.

Lukion jälkeen Kirsi joutui valinnan eteen: Ateneum vai Kauppakorkeakoulu. Koska hänellä oli jo päivätyö muotialalla, hän valitsi Kauppakorkean. Maalaus ja kirjoittaminen siirtyivät rakkaaksi harrastukseksi ja eri taidekurssien käymiseksi. Näitä taitojaan hän käytti työssään, esim. vaihto-oppilaiden valmennuksessa, jossa kuvien teon ja musiikin avulla eläydyttiin uusiin tilanteisiin. Taiteiden käyttö siirtyi myös hänen retriitinohjauksiinsa ja työnohjauksiinsa.

Taideterapia alkoi kiinnostaa Kirsiä, ja hän opiskeli ensin Suomessa taideterapeutin 4-vuotisen tutkinnon ja sitten Sveitsissä täydennyskoulutuksen ekspressiivisessä taideterapiassa vielä viiden vuoden ajan suorittaen maisterin (MA) tutkinnon ja jatkotutkinnon (CAGS). Hän perusti suomalaisten ja hollantilaisten kollegojensa kanssa ekspressiivisen taideterapian Inartes Instituutin, jossa toimi johtajana ja opettajana liki 30 vuoden ajan. Inartesin opetus suunniteltiin vahvasti kuvataidepainotteiseksi.

Koko elämän ajan Kirsillä on ollut mielessään kysymys: teinkö oikean opiskeluvalinnan? Siksi hän löysi vielä tilaisuuden opiskella kuvataiteilijaksi kolmen vuoden koulutusohjelmassa, josta valmistui 2014. Hän käsittelee töissään usein luontoa, muistoja, kauneutta ja katoavaisuutta. Hän maalaa öljyväreillä työtilassaan Sysmässä ympäröivän luonnon inspiroimana, rakentaa kierrätysmateriaaleista esinekoosteita, ja osallistuu jatkuvasti näyttelyihin.

Pirkko Pohjakallio

Kouvolan tyttölyseo oli Pirkko Pohjakalliolle ratkaiseva ohjaaja polulle taiteen maailmaan. Koulussa oli 1960-luvun lopulla vaikuttava taideopettajakaarti – kuvaamataidonopettajat Jellu (Ritva Hjellman ) ja Vooveli (Ritva-Liisa Pettinen) ja hyvin tärkeä äidinkielen opettaja Hilja Mörsäri. Kuvaamataidon ja äidinkielen yhteistyö toimi, kirjoitettiin esimerkiksi tanka- ja haiku-runoja, joita kuvitettiin – taideaineet tukivat toisiaan. Jellu tunsi tuon ajan nykytaidetta ja ajankohtaisia virtauksia. Ne virtasivat myös oppilaiden tekemiseen. Hän kannusti ja inspiroi tutkimaan ja löytämään.

Pirkko Pohjakallio päätyi taideteolliseen oppilaitokseen – silloiseen Atskiin. Hänestä tuli kuvaamataidon ja kaunokirjoituksen opettaja, joka oli nimike kun hän valmistui ”Atskista” vuonna 1973.

Valmistuttuaan hän lähti kuvaamataidonopettajaksi parantamaan maailmaa Kainuuseen. Raukoilta rajoilta hän päätyi kuitenkin pian töihin Suomen rikkaimpaan kaupunkiin, Kauniaisiin, mistä matka jatkui Libyaan, jossa hän opetti neljä vuotta suomalaisten perustaman kaupunkisuunnittelun osaston opiskelijoita. Arabikulttuurissa eläminen ja ihmisiin tutustuminen muutti Pirkon maailmankuvaa. Saharan keidaskaupungit jäivät pysyvästi mieleen ja Suomi oli erinäköinen hänen palattuaan vuonna 1982.

Vuonna 1987 Pirkko meni kouluttamaan kuvataideopettajia Taideteolliseen korkeakouluun. Opetustyön ohessa hän teki jatko-opintoja ja väitteli taiteen merkityksestä kaikille yhteisessä koulussa (Miksi kuvista? Koulun kuvataideopetuksen muuttuvat perustelut. 2005). Hänen työhönsä kuului myös mm. Keniaan ja Ugandaan liittyvien vaihto-ohjelmien koordinointia.

Aalto-yliopistoksi muuttuneesta korkeakoulusta Pirkko Pohjakallio jäi taidepedagogiikan professorin työstä eläkkeelle 2014. Pian sen jälkeen hän lähti kuukaudeksi Italiaan Suomen taiteilijaseuran ateljeeseen virittämään kuvantekemistä. Vuonna 2015 valmistui hänen toimittamansa  kuvisopettajakoulutuksen satavuotishistoriikki Kuvis sata Kuvataideopettajien koulutus 1915-2015.

Pirkko Seesvaara

Taide on ollut Pirkko Seesvaaran elämässä mukana aivan varhaisista vuosista lähtien. Hän sai kiinnostuksen kuvalliseen ilmaisuun jo lapsuudenkodissaan, jossa piirtäminen kuului arkeen. Kuvan tekeminen oli niin luonnollinen osa elämää, että hänen ystävänsä sanoivat usein: ”Teillä pitää aina piirtää.”

Kouvolan Tyttölyseossa kuvaamataidon opettaja Ritva Hjellman, ”Jellu”, teki Pirkkoon suuren vaikutuksen. Hänen boheemi taiteilijapersoonansa ja lämmin kannustavuutensa rohkaisivat Pirkkoa hakeutumaan kuvataiteen pariin.

Ylioppilaaksi kirjoitettuaan Pirkko pääsi opiskelemaan Taideteolliseen oppilaitokseen, tuttavallisemmin Atskiin, ja valmistui kuvaamataidon opettajaksi vuonna 1973. Opinnoissaan hän sai erityisen vahvan suhteen taidehistoriaan. Rehtori Markus Visannin kiinnostavat luennot antoivat Pirkolle hyvän pohjan, ja myöhemmin taidehistorian elävöittäminen tarinoilla muodostui yhdeksi hänen vahvuudekseen opettajana.

Pitkän opettajauransa aikana Pirkko Seesvaara piti tärkeänä oppilaiden rohkaisemista ja onnistumisen kokemusten mahdollistamista, erityisesti niille nuorille, jotka tulivat vaatimattomista tai vaikeista oloista. Hän halusi, että taide olisi kaikille saavutettavaa.

Pirkolle tärkeä teema on ollut myös kierrätys. Jo opetustyössään hän halusi korostaa materiaalien uudelleenkäyttöä ja sitä, että kauneutta voi syntyä yksinkertaisistakin aineksista.

Eläkevuosinaan Pirkko on tehnyt koruja ja sisustustuotteita etenkin kierrätysmateriaaleista. Hän pitää myös parsimisesta ja paikkaamisesta – siitä, että vanhalle annetaan uusi elämä.  Värit ovat hänelle tärkeitä niin pukeutumisessa kuin kodin sisustamisessakin. Taide on kulkenut Pirkko Seesvaaran mukana koko hänen elämänsä ajan – työnä, ilona, ilmaisuna ja tapana ymmärtää ihmistä.

Artikkelikuva: Kirsi Lybeck

Taiteilijaesittelyt kokosi Päivi Moore