Kutomisharrastus on monipuolista, siinä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa uusia ystäviä, oppii paljon uutta ja voi kehittää luovuuttaan. Bonuksena saa kauniita tekstiilejä kotiinsa ja ystäville.
Isoäitini kutoi aitassa mattoja, äitini kutoi Kouvolan kudonta-asemalla verhoja, täkänöitä, raanuja ja mattoja. Ensimmäisen kosketuksen loimen luomiseen ja kankaan rakentamiseen sain isotätini luona. Luomapuita ei ollut, joten mökin seinään laitettiin nauloja ja lointa kierrettiin tarpeellinen määrä talon seinustaa pitkin.
Vuonna 1995 osallistuimme tyttäreni kanssa kudonnan alkeiskurssille Helsingin työväenopistossa. Opimme luomaan loimen ja rakentamaan sen kangaspuihin. Palttinasta ja pomsista aloitettiin ja ensimmäiseksi kudottiin poppanoita, sitten mattoja. Olimme innostuneita. Tästä alkoi kudontaharrastukseni.
Kuvat: Ensimmäinen poppanaliinani ja ensimmäiset mattoni
!990-luvun laman aikoina kudonta auttoi rentoutumaan ja unohtamaan työhuolet. Erityisesti muistan punapoimintatyöt, joiden tekeminen vaati täydellistä keskittymistä.
Normaalisti meitä on ryhmässä 10-14 naista, ja muutaman vuoden ajan mukana oli myös yksi mies. Yhdessä tekeminen ja oppiminen on hauskaa. Se myös velvoittaa jokaista tekemään osansa.
Opettaja suunnittelee eri tasoisille ryhmille vaikeusasteen mukaiset vaihtoehtoiset työt, raamit. Ryhmä suunnittelee työt ja valitsee loimen värin. Seuraavana luodaan loimi, vedetään loimi tukille, niisitään, pistellään pirtaan, sidotaan polkusimet ja tehdään alkusolmut.
Sitten seuraa toimivuuden kokeilu sekä virheiden korjaus.
Kuvat: Loimen luonti ja tukille veto (verhot)
Kuva: Niisintä
Kuvat: Pirtaan pistely ja alkusolmut
Ryhmällä on käytössään kahdet kangaspuut, ja jokainen saa oman aikaikkunan eli kudontavuoron, yleensä noin viikko työtä kohden. Kudontavuorojen sopiminen on helppoa, toisin kuin töiden suunnittelu ja loimen värien valinta, mikä vaatii joustavuutta ja neuvottelutaitoa.
Kuvat: Töiden ihailu ja arviointi
Itse kutominen on yksilötyötä. Siihen voi uppoutua tuntikausiksi. Kudontaluokassa on kahdetkymmenet kangaspuut, joten juttuseuraakin löytyy.
Olen kutonut lukuisia kaulahuiveja, parit pitkät verhot, sänkypeiton, ison pellavapöytäliinan, pääsiäispöytäliinan damastipuilla, pyyhkeitä kaikille läheisille ja lukuisia huopia ja mattoja. Parasta on, kun töillä on käyttöä.
Kuvat: Taalainsidoskankaalla päällystettty kahdenistuttava keinutuoli
Kuvat: Pääsiäisliina damastipuissa, kaksinkertainen huopa ja oranssi matto
Vuonna 2000 hankin omat kangaspuut. Tyttäreni auttoi minua ensimmäisen oman pellavapyyheloimen rakentamisessa. Vuonna 2017 vein puut saareen, vierasmökkiin. Lapsenlapseni ovat oppineet kutomaan kangaspuilla jo ennen kuin heidän jalkansa yltivät polkimille; toinen kävi lattialla painamassa poljinta ja toinen heitti sukkulan, sitten he löivät yhdessä kuteen tiukaksi.
Kuvat: lastenlasten matto, heidän värivalintansa.
Vuonna 2020 kudontaluokka suljettiin kahteen kertaan. Minulta jäi kesken kaksinkertainen kangas.
Teksti ja kuvat: Arja Palo