Ennen vuotta 2015 en olisi uskonut, jos joku olisi kertonut, että innostuisin vielä samana vuonna pitämään valokuvausta harrastuksenani. Silloin en ottanut valokuvia kuin harvakseltaan, muistoksi erityisistä tapahtumista tai matkoista eikä minulla ollut erityistä kiinnostusta valokuvaamiseen. Tämä muuttui, kun lähdin vapaaehtoiseksi ihmisoikeustarkkailijaksi Lähi-Itään maaliskuussa 2015. Siellä tehtäviini kuului taltioida kuvin ja tekstein kaikkea mitä näin ja kuulin. Ensin arastelin kuvaamista, mutta lyhyessä ajassa valokuvien ottamisesta tuli minulle intohimo. Ulkona liikkuessamme kuvasin kaikkea mitä näin.
Tapahtumien ja ihmisten lisäksi kuvasin karunkauniita kukkuloita ja niillä kasvavia pieniä kasveja, auringonlaskuja, kyliä ja kaupunkimaisemia. Kuviani ja niihin liittyviä lyhyitä tekstejä julkaisin sosiaalisessa mediassa, lähinnä Facebookissa ja Twitterissä. Myös Instagramin käyttö alkoi yleistyä silloin, ja loppuvaiheessa julkaisin kuviani myös siellä.
Kun palasin kotiin, olo tuntui tyhjältä. Mitä minä nyt kuvaan, kysyin itseltäni. Sen enempää ajattelematta ryhdyin kantamaan kameraa mukanani päivittäisillä kävelyretkilläni ja kuvasin kaikkea kaunista ja mielenkiintoista mitä näin ympärilläni ja jatkoin kuvieni julkaisemista Instagramissa.
Vähitellen huomasin, etten ole ainoa. Instagramiin oli kertynyt muitakin luonto- ja maisemakuvauksen harrastajia. Yritin oppia itseäni parempien kuvaajien kuvista, kävin kurssin ja katsoin lukuisia opetusvideoita. Aloin saada seuraajia ja seurasin itse muita, jotka kuvaavat lähiseutuaan ja auringonlaskuja. Samoja harrastajia seuraan edelleen. Useimmat julkaisevat kuvan lähes päivittäin. Heidän ympäristönsä käy näiden kuvien myötä väistämättä tutuksi ja vaikka Instagram ei ole keskustelufoorumi nämä valokuvauksen harrastajatkin ovat alkaneet tuntua tutuilta.
Kun mainitsee Instagramin, useimmille tulevat mieleen itsestään selfieitä ottavat nuoret. Luontokuvauksen harrastajien gallerioissa ei juurikaan näy itsestä otettuja kuvia, ainoastaan upeaa luontoa. Moni meistä on eläkeikäinen nainen tai mies. Ilmapiiri on hyvä, toisen kuvaa ei jätetä kehumatta, jos siitä tykkää.
Ei minusta tullut eikä tule erinomaista valokuvaajaa, mutta valokuvaus on minulle tärkeä harrastus, koska se saa minut ulos kävelemään ja antaa jokaiselle kävelylle motivaation ja tavoitteen. Juuri sen kävelyn varrelta voi löytyä erinomainen kuvauskohde. ”Its’s not the picture, it’s the hunt”, sanon usein miehelleni. Kuvaan enimmäkseen Helsingin seudulla, etenkin nyt Covid-aikana, jolloin ei juurikaan matkustella. Minulla on kaksi tiliä, oma alkuperäinen tilini, jossa on maisemia ja auringonlaskuja ja toinen, myöhemmin perustamani, jossa on mieheni Williamin ja minun ottamia lähikuvia luonnosta.
@paivimoore https://www.instagram.com/paivimoore/
@paiviwill https://www.instagram.com/paiviwill/
Kouvolan seudun kuvaajia
Jos haluatte katsoa kauniita kuvia Kouvolan seudulta tai jopa seurata upeita seudun kuvaajia Instagramissa, se on helppoa. Kouvolan seudulla on monta taitavaa instagram valokuvaajaa, joista alla muutaman esimerkki. Vaikka itsellä ei olisi instagram tiliä, kuvia voi katsoa käyttämällä kuvaajien nettiosoitteita.
Pia Silvo @silvop https://www.instagram.com/silvop/
Ari Korjala @ari_korjala https://www.instagram.com/ari_korjala/
Minna Rantanen @minna.rantanen.69 https://www.instagram.com/minna.rantanen.69/
Riitta Rauta @riittarauta https://www.instagram.com/minna.rantanen.69/
Mervi Puolakka @mepapee https://www.instagram.com/mepapee/
Timo Hirvi @timo.j.h. https://www.instagram.com/timo.j.h/
@minnamarsipaani https://www.instagram.com/minnamarsipaani/
Artikkelin teksti ja kuvat: Päivi Moore
Artikkelikuva: William Moore