Juhlapuhe Kouvolan Yhteislyseossa 3.12.2021

Kouvolan Yhteislyseon ja Kouvolan Iltalukion yhteistä itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlaa vietettiin 3.12.2021. Juhla oli ilmapiiriltään juhlallinen ja riemukas: Ohjelmaan sisältyi oppilaiden musiikki- ja tanssiesityksiä sekä Finlandia-hymni opettajien ja oppilaiden yhteisen kuoron esittämänä. Juhlapuheen tilaisuudessa piti professori emerita Arja Ropo, Kouvolan tyttölyseon Perinneyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.

Arvoisat rehtorit, hyvät uudet ylioppilaat, hyvä juhlayleisö!

Minulla on suuri ilo ja kunnia olla tässä juhlatilaisuudessa teidän kanssanne. Olen saanut valkolakkini tässä samassa koulussa, jonka nimi oli tuolloin Kouvolan tyttölyseo, todella monta vuotta sitten.

Puheeni teille sisältää kaksi teemaa, jotka ovat toisiinsa kietoutuneita: itsenäisyys ja keskinäisriippuvuus. Kun vietämme nyt Suomen valtion itsenäisyyden juhlaa, haluan puhua itsenäisyydestä, mutta en vain valtion vaan myös yksilön tasolla. Liittymäkohta tähän tematiikkaan on tämä koulu ja  ainakin omalta kohdaltani sen varhainen edeltäjä, oma kouluni: Kouvolan tyttölyseo.

Valtiollinen itsenäisyys tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että meillä on kansakuntana suvereeni oikeus päättää oman maamme asioista, olivatpa ne sitten lakeja tai eri toimintojen, kuten terveydenhuollon tai koulutuksen järjestämisen tapoja, johtamista ja organisointia. Olemme kansakuntana valinneet demokratian toteuttamaan tätä.  Isoja tehtäviä ja vaativia vastuita. Kuitenkin tuskin mikään valtio maailmassa pystyy tai voi toimia täysin itsenäisesti ottamatta huomioon laajempia kansainvälisiä yhteyksiä ja velvoitteita.

Jos katsomme isompaa kuvaa, niin on pakko todeta, että valtiollisella tasolla maat ovat entistä enemmän globaalisti keskinäisriippuvaisia: ilmastonmuutos, covid-pandemia ja pakolaiskysymys ovat siitä hyviä esimerkkejä.

Karen Nyberg, amerikkalainen astronautti, oli muutama viikko sitten TV:ssä haastateltavana, ja hänelle tärkein oppi 6 kuukauden avaruuslennolla oli, että maailma on ’interconnected’, maat ovat valtiollisista rajoista huolimatta kiinteästi kytkeytyneet toisiinsa, luonnon ekosysteemit eivät tunne rajamuureja tai piikkilanka-aitoja. Karen Nyberg ehti kiertää maapallon 3000 kertaa tuon puolen vuoden lennon aikana, ja hän vertasi maapalloa avaruusalukseen, jossa me ihmiset olemme sen miehistö, jonka tehtävänä on pitää alus kunnossa ja toimintakykyisenä. Kansallisvaltiot eivät todellakaan elä vakuumissa, omin eväin ja omalakisesti. Valtiot tarvitsevat toisiaan, jotta avaruusaluksemme, maapallo, pysyy kunnossa ja kiertoradalla ja miehistö, me ihmiset, hyvinvoivina.

Yksilötasolla ylioppilaaksi valmistuminen ja pitkän koulunkäyntivaiheen päättyminen avaa teille, uudet ylioppilaat, mahdollisuuden tai oikeammin tehtävän itsenäistyä kodin ja koulun huolenpidon piiristä: ottaa vastuuta omasta tulevaisuudesta, opiskelusta ja käytännön elämän järjestämisestä lapsuuden kodin ulkopuolella. Itsenäistyminen on iso ja vaativa tehtävä. Saattaa kuulostaa pelottavaltakin.

Itsenäisyys ei kuitenkaan tarkoita yksinäisyyttä tai sitä, että kaikki pitäisi osata ja edes voida tehdä yksin. Päinvastoin uuden elämänvaiheen alkaessa on tärkeää ja varmasti myös helpottavaa huomata, että kaveritkin ovat samassa liemessä. Yliopistojen ja oppilaitosten tukipalvelut, opinto-ohjaajat ja opiskelijajärjestöt ovat teitä varten, tukemassa teitä monissa käytännön asioissa.  Voitte siis yhdessä etsiä ratkaisuja uuden elämänvaiheen tilanteisiin. Et jää yksin, vaikka luotkin itsenäistä uutta elämää.

Länsimaisessa yhteiskunnassa yksilölliset arvot ja yksilön oikeudet ovat aina olleet tärkeitä. Kuitenkin niiden yksipuolisen korostamisen vaarallisuus yhteisön kannalta on tullut erityisen selvästi esiin viime aikoina covid-pandemiasta selviämisessä. Ei ole yksilön oikeuksia ilman velvollisuuksia sekä itseä että muita kohtaan. Tämä pätee niin valtioiden, yhteisöjen kuin yksilöjen elämässä. Tarvitsemme toisiamme, yhdessä olemme vahvoja.

Myös ylioppilaskirjoituksissa korostuu yksilön osaaminen. Jokaista arvioidaan yksilönä, vaikka elämässä selviäminen edellyttää entistä enemmän yhdessä tekemistä, erilaisten vahvuuksien ja taitojen yhdistämistä. Näitä taitoja on varmasti myös koulussa harjoiteltu. Mutta niiden osaamista eivät ylioppilaskirjoitukset mittaa.  Olisiko tarpeellista nostaa esiin ja koetella älyllisen tiedon lisäksi myös sosiaalisia, yhdessä onnistumisen taitoja ja tietoja?     

Haluan jakaa kanssanne oman kokemukseni siitä, miten oma kouluni, tämä koulu, silloiselta nimeltään Kouvolan tyttölyseo, on opettanut minua sekä itsenäisyyteen että yhteistyöhön korostamalla sekä älyllistä tietoa että kokemuksellisia taitoja. Omaan yliopistouraani tuo laaja-alainen osaamisen korostaminen on vaikuttanut samoin kuin oman identiteetin kehittymiseen.

Taiteet, kulttuuri ja historia, sanalla sanoen humanistiset alat, olivat vahvasti sisällä kouluni opetuksessa, samoin käsillä tekeminen kuvaamataidon, kotitalouden ja käsitöiden muodossa. Samalla tyttöjen kasvaminen vahvoiksi, itsenäisiksi toimijoiksi, joilla on oma ammatti, tahto ja taito toteuttaa omia unelmiaan yhteiskunnassa, oli koulun keskeinen eetos. Eräskin opettaja totesi aikanaan, että ’täällä tyttöjä ei kouluteta postimerkin nuolijoiksi’. Tytöt suunnittelivat, toteuttivat yhdessä ja arvioivat erilaisia pieniä ja suurempia hankkeita. Nämä taidot ovat osoittautuneet arvokkaiksi niin yliopisto-opinnoissa kuin erilaisissa ammatillisissa tehtävissäkin. Kouvolan tyttölyseon kasvatteja on sittemmin edennyt moniin vaativiin tehtäviin yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Ajattelen nyt, että nimenomaan tämä kulttuuri- ja taidepainotteinen koulutaustani on oman eletyn elämäni ja kokemusteni kautta luonut tilaa ymmärtää maailmaa ja omaa tieteenalaani, johtamista/johtajuutta, toisella tavalla – esteettisenä ja kehollisena ilmiönä.

Johtamisen tutkijana ja opettajana minut tunnetaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti juuri johtajuuden esteettisen ja kehollisen näkökulman esiin nostajana ja kehittäjänä. Tämä on tarkoittanut ”toisinajattelijan” positiota tiedemaailmassa.  Kun valtavirtaiset teoriat pitävät johtamista rationaalis-lineaarisena ja älyyn perustuvana johtajakeskeisenä toimintana, esteettinen näkökulma tuo mukaan myös inhimilliset aistit, emootiot ja eletyn elämän keholliset muistot sekä yhdessä tekemisen tärkeyden. Tässä esteettisyys ei viittaa kauneuteen, vaan siihen, mitä kautta tietomme maailmasta tai tässä tapauksessa johtajuudesta muodostuu. Olen oppinut paljon johtajuudesta istuessani lukioaikana viulistina Kouvolan kaupunginorkesterissa ja myöhemmin tutkiessani johtamista mm. orkestereissa ja muissa taideorganisaatioissa: Johtajuus, ihmisten johtaminen, on pitkälti monen suuntaista kuuntelua, keskinäisriippuvuutta, vahvaa henkistä ja fyysistä läsnäoloa ja yhdessä tekemistä.

Akateemisessa maailmassa on ollut mielenkiintoista huomata, että hyvin usein se, mitä tutkii, mitä pitää tärkeänä ja miten hahmottaa maailmaa, liittyy jotenkin omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja elettyyn elämään. Tieteelliset näkökulmat ja maailmankatsomus eivät tule tyhjästä tutkijan päähän, vaan niillä on oma kehollinen historiansa. Omalla kohdallani olen jäljittänyt tuon historian kouluumme, siellä rakentuneeseen maailmankuvaan, kannustukseen tehdä rohkeita valintoja ja viedä niitä eteenpäin työyhteisöissä. 

Kouvolan Tyttölyseon Perinneyhdistyksen säännöissä sanotaan, että yhdistyksen tarkoituksena on ”Tyttölyseon muiston ja henkisen perinnön vaaliminen”.

Jokaisella on varmasti omanlaisensa muistot koulusta: on saattanut jäädä traumojakin. En osaa sanoa, missä määrin itseeni on vaikuttanut syvälle kokemusmaailmaani syöpynyt muisto viimeisestä matematiikan tunnista. Pääasiassa pitkän matematiikan opettaja joutui opettamaan myös meitä kielilinjalaisia, ”tyhmiä tyttöjä” niin kuin sanonta kuului. Niinpä hän sitten viimeisellä tunnilla ennen ylioppilaskirjoituksia seisahtui minun ja erään toisen oppilaan eteen, katsoi meitä ja sanoi: ”Näistä tytöistä ei sitten mitään tule, kun ne ei matikkaa osaa.” Ehkä tämä silloin ikävältä tuntunut kokemus on jopa voimaannuttanut minua yrittämään enemmän ja ylittämään tavanomaisuuden.

Koulu- ja erityisesti lukioaika on merkityksellistä oman aikuisen itsen etsimisen aikaa. Omien vahvuuksien tunnistamista, unelmia tulevaisuudesta ja tulevan elämän suunnan hakemista. Uskon, että myös teidän koulunne on antanut hyviä eväitä lähteä eteenpäin, rohkeana ja tulevaisuuteen uskovana. Yhdessä teemme paremman maailman.

Toivotan teille, uudet ylioppilaat, mitä parhainta menestystä lukion jälkeisille opinnoille ja elämälle sekä kiitokset opettajille syksyn uurastuksesta ja vanhemmille kaikesta tuesta nuorille sekä meille kaikille oikein hyvää itsenäisyysjuhlaa ja joulun odotusta!