Vasemmalla kirjan 1. painos WSOY, 1948, Kuvittaja Maija Karma, Oikealla 2. painos, Karisto 1954, Kuvittaja ei tiedossa

Löysin vintagemarkkinoilta tutun vanhan kirjan Villien tyttöjen koulu, ja nostalgian vallassa luin sen. Sitä lukiessani tuli etsimättä mieleeni meidän koulumme Kouvolan Tyttölyseo. Vaikka meidän tyttölyseomme ei ollut ihan näin vanhanaikainen, yhtymäkohtiakin oli monta. Kirjan koulu oli kasvatuslaitos, oli koulupuvut, tiukat säännöt, vaatimuksia itsehillintään, rangaistuksena jopa eristäminen. Meillä ei sentään ollut koulupukuja, mutta meitä ohjattiin kauniiseen ja hillittyyn käytökseen, ettei huudeta kuin HUNNIT (Tyttölyseon käytösopas). Oli joka-aamuinen aamuhartaus, meikittömyys ja kynsilakattomuus, hamepakko, täsmällisyys, huolellisuus, tottelevaisuus. Kyllä me näitäkin rikoimme. Myöhästyimme aamuhartaudesta ja piilouduimme käytäviin välitunneiksi, kävimme vintin ovella tupakalla ja lintsasimme koulusta. Saimme rangaistukseksi muistutuksia, jälki-istuntoa, rehtorin puhuttelun tai käytöksenalennuksen todistukseen, tai pahimpana koulusta erottamisen.

Käytöksenalennuskin oli paha juttu, koska ilman vakavaa syytä käytös oli 10. Numero huolellisuudessa ja tarkkaavaisuudessa saattoi vaihdella ilman suuria syntejä.

Käytöksenalennusten, ehtojen saamisten ja luokallejääntien määrä luettiin aina kevätjuhlissa.

Mutta olimmeko villejä? Olivatko villit tytöt heitä, jotka olivat eläväisempiä, yllättävämpiä, äänekkäämpiä, värikkäämpiä, näkyvämpiä, huomiota herättäviä? Tyttöjä, jotka eivät suostuneet olemaan hiljaisia ja myöntyväisiä?

Kirjan käsitys tytöistä on vanhanaikaista, sukupuolisidonnaista ja roolittunutta.  Poikaystävästä voi tulla lääkäri, mutta kauniista tyttöystävästä vain sairaanhoitaja, vähemmän kauniilla voi olla älyä, mutta poikaystävää ei löydy. Jos tytöllä ei ollut itsehillintää, hänet lähetettiin kasvatuslaitokseen. Onneksi tätä ei ole enää, vai onko? Saavatko tämän päivän villit tytöt näkyä ja kuulua, kertoa omia ajatuksiaan ja kannanottojaan, saammeko me?

Teksti: Kirsi Lybeck

Artikkelikuva: Ote Maija Karnan kuvittamasta kirjan kannesta