Ilmakilta ry:n Kiltatila ja Utin lentotukikohdan Historianäyttely 1918-2018

Tyttölyseon Perinneyhdistyksen kevätretki järjestettiin 16.5.25 Uttiin. Kävimme tutustumassa Utin lentotukikohdan 100-vuotisnäyttelyyn Utin Ilmakillan Kiltatilassa. Oppaana näyttelyssä oli Utin Ilmakillan puheenjohtaja Lassi Viisanen, joka piti myös esitelmän Utin lentokentän ja Utin Ilmakillan historiasta ja toiminnasta. Retkellä oli mukana 20 perinneyhdistyksen jäsentä ja ystävää. Tilaisuuden alussa nautimme myös hyvät pullakahvit.

Utin lentoasema perustettiin 23.4.1918 Päämajan päätöksellä. Lentotoiminta Utissa oli alkanut jo 2.4.1918, jolloin punaisten joukkojen 3-4 Nieuport konetta lennettiin Utin entiselle kilpa-ajoradalle. Punaisten paetessa Utista 30.4.1918 he polttivat koneet Utin rautatieaseman viereisellä pellolla. Ylipäällikkö Mannerheimin määräyksestä Uttiin perustettiin lentokoulu ja lentovarikko heti kun se oli mahdollista. Antreassa olleen Lento-osasto II:n uudeksi sijoituspaikaksi määrättiin Utti. Alussa paikalla oli pari kangashallia.

Lentäjien koulutus alkoi Utissa vuonna 1918. Vuosien kuluessa yksikön nimi ja toiminta on muuttunut useaan kertaan. Sotien aikana Utissa oli aktiivista hävittäjälentotoimintaa. Sotien jälkeen nimeksi tuli 3.Lennosto, joka muuttui vuonna 1958 Kuljetus-ja tiedustelulentue/Karjalan Lennostoksi. Vuonna 1965 nimeksi tuli Kuljetuslentolaivue ja Karjalan Lennosto siirtyi Rissalaan.

Vuonna 1996 Utista tuli helikoptereiden päätukikohta ja Kuljetuslentolaivue siirtyi Tikkakoskelle. Utissa on toiminut myös lentomekaanikkokoulutus. Utissa toimii nyt Utin jääkärirykmentti, mihin kuuluu Helikopteripataljoona, Erikoisjääkäripataljoona, Tukikomppania ja Huoltokeskus. Vuonna 1997 toiminta siirtyi ilmavoimilta maavoimille. Lääkärihelikopteritukikohta perustettiin Kouvolaan 2024 ja toiminta alkaa vuoden 2026 alussa.

Utin historianäyttely rakennettiin talkootyövoimalla kunnostettuun Ilmakillan perinnetilaan, joka on tilauksesta auki. Toiminnasta vastaa Utin Ilmakilta ry, joka toimii aktiivisesti. Perinnetilan näyttely alkaa jo 1700-luvulta Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta. Ruotsin kuningas Kustaa III johti henkilökohtaisesti Utin taistelua 28.6.1789. Näyttelyssä on paljon kuvia Utin lentokentän alkuvaiheista lähtien ja erilaisten lentokoneiden osia, kuten esim. Saab-Drakenin keula ohjaamoineen ja MI-8 helikopterin keula. Lisäksi on eri konetyyppien mittaristoja ja radiolaitteita sekä muita koulutusvaruskunnan varusteita ja historiasta kertovia vitriineitä mallinukkeineen. Nähtävää oli paljon ja näyttelyyn varattu aikamme loppui kesken. Pihalla kävimme vielä ihmettelemässä vitriiniin sijoitettua hävittäjää (Messerschmitt Bf 109 G-6) Utin Mersu MT-452, mikä on kunnostettu vuonna 1998. Kyseessä on harvinaisuus, maailmallakin vain muutama säilynyt yksilö ja Suomessa näitä on kaksi, toinen Tikkakoskella.

Näyttely oli mielenkiintoinen ja herätti myös paljon kysymyksiä, mm Selänpään lentokentän historiasta. Ihmettelimme myös miten vähän olemmekaan tunteneet lähiseutumme historiaa kouluaikana ja kuinka kiinnostavaa se on.

Kuvat: Oppaanamme toimi Utin Ilmakillan puheenjohtaja Lassi Viisanen, jolle Tarja Sokka antoi lahjan kiitoseksi

Matkalla oli tarkoitus vielä poiketa Utin valleille, joiden historiaan saimme valaistusta, mutta tällä matkalla jouduimme ihmettelemään valleja vain bussin ikkunasta. Ehkä olisi kokonaan toisen retken paikka tutustua kenraali A. Suvorowin linnoituksiin.

Teksti: Tarja Sokka

Kuvat: Arja Palo

Kaipiaisten asema ja rautatieyhteisö

Utin jälkeen kävimme myös kaukomailla Kaipiaisissa tutustumassa alueen rautatiekulttuurin historiaan. Kun Kouvolassa oli Pietarin radan valmistuessa 1870 vain pieni teollisuuden tavaranlastausta palveleva asema, Kaipiaisiin rakennettiin upea asemarakennus ja junien varikko. Miksi juuri Kaipiaisiin?

Kaipiainen oli sopivasti puolessa välissä matkaa Helsingistä Pietariin ja siellä huollettiin sekä junat että matkustajat. Kun matka kesti yhteensä 14 tuntia, Kaipiaisissa ruokailtiin samalla, kun junia huollettiin sekä tasattiin Venäjän ja Suomen välinen aikaero, joka oli tuolloin 20 minuuttia. Kaipiaisissa muuttui myös junien kuulutuskieli: Itään päin kuljettaessa kielinä olivat venäjä ja suomi, länteen päin ruotsi ja suomi.  Suuri asemarakennus sijoitettiin eri suuntiin vievien ratoja väliin ja se onkin ainoa säilynyt ns. saarekeasema Suomessa. Rata oli luonnollisesti yksiraiteinen molempiin suuntiin ja junat kohtasivat näin Kaipiaisissa.  Ravintolasta kehkeytyi Kaipiaisiin kansainvälinen seuraelämän keskus, jossa järjestettiin päivällisiä ja jopa tanssiaisia. Helsinki-Pietari radan varrella olikin alunperin vain kolme merkittävää II luokan asemaa: Riihimäki, Kaipiainen ja Viipuri.

Kaipiaisiin ei toki rakennettu vain asemaa, vaan suuri junavarikko sekä rautateiden ja asemaravintolan työntekijöille asunnot ja yhteiset talousrakennukset. Kaipiainen kasvoikin merkittäväksi rautatieläisten asuinyhteisöksi sen rakentamisvuosina 1870-90. Mutta kehitys pysähtyi, kun Savon rata päätettiin linjata Kouvolan kautta ja myös Kotkan rata linjattiin Kouvolaan – toinen vaihtoehto oli vielä suunnitteluvaiheessa Kaipiainen. Historiankirjat kertovat, että ratkaiseva vaikutus tähän päätökseen oli nimenomaan Kuusankosken tehtaiden patruunoilla – ilman heidän vaikutustaan Kaipiainen olisi ehkä Kouvolan sijaan merkittävä asemapaikka edelleenkin. Kahdenkymmenen vuoden voimakas kehitys Kaipiaisissa hiipui, mutta taajama toki säilyi rautatieläisten asuintaajamana pitkään – paikallisjunaliikenne asemalle loppui vasta vuonna 1977.

Nykyinen asemarakennus käsittää puolet suuruuden ajan asemasta – toinen puolikas siirrettiin asemarakennukseksi Uttiin 1920-luvulla, kun Utin asema oli tuhoutunut tulipalossa.

Kuva vas: Aseman kaksoisvahtitupa Kuva oik: Kaivo asemapuistossa

Kaipiaisten kasvun ajasta on asemarakennuksen lisäksi jäljellä mm. kaunis asemapäällikön talo ja kaksoisvahtituvat talousrakennuksineen sekä asemaravintolan henkilöstölle rakennettu asuinrakennus. Aseman yhteyteen rakennettu puisto on valitettavasti villiintynyt ja yhdeksänpilttuisesta veturitallista on jäljellä vain huonokuntoiseksi päässyt toimistorakennus. Silti koko taajamasta aistii vielä hyvin tuon 1800-luvun lopun aikakauden vaikutuksen: Lopotinkujan näkymä pienine asuin- ja talousrakennuksineen on kuin jostakin saman ajan rannikkokaupungista – laiturit ovat olleet näissä paikoissa merkittävässä roolissa – joko meren tai rautatien äärellä.

Kuvassa näkymä Lopotinkujalta

Lisää tietoa Kaipiaisten rakennuskannasta löytyy mm. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijatöistä. Lasse Karhu on opinnäytetyössään v. 2010 selvittänyt varsin yksityiskohtaisesti piirroksin Kaipiaisten rakennushistoriaa. Kaipiaisista on ilmestynyt myös v. 2021 Erkki Alatalon kokoama muistelmateos ”Vielä on aikaa”.

Kaipaisten asema on nimetty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi valtioneuvoston päätöksellä v. 2009.

Teksti ja kuvat: Leena Strandén