Kun kevät tämän toukokuun lopulla loisti heleimmässä vihreydessään, meitä kokoontui yhdeksän entistä tyttölyseolaista, nykyistä perinneyhdistyksen hallituksen jäsentä, Kouvolaan keskustelemaan arvoista, tarkemmin siitä millaisia arvoja saimme entisestä opinahjostamme uskonnon ja isänmaan lisäksi ja miten nämä arvot näkyvät arjessamme. Kuten arvata saattaa, Keskustelu kävi vilkkaana sekä pienryhmissä että kootessamme vastauksia kaikki yhdessä.

Yhtenä vahvimmista arvoista esiintyi jokaisessa ryhmässä sana kunnollisuus, sen monessa merkityksessä. Siihen sisältyvät vahvasti ahkeruus, tunnollisuus ja moitteeton käytös. Työt oli hoidettava tunnollisesti loppuun saakka ohjeiden mukaisesti. Hyvä käytös korostui nimenomaan opettajia ja muita aikuisia kohtaan. Auktoriteettien kunnioittaminen oli ehkä oppilaan hyvän käytöksen tärkein kriteeri. Kuusikymmenluvulla noustiin seisomaan, kun vastattiin eikä opettajille sanottu vastaan – koskaan. Tähän kommentoitiin keskustelijoiden joukosta, että muutamat opettajat sen sijaan eivät kaihtaneet oppilaiden nöyryyttämistä opettamisensa yhteydessä.

Kunnollisuuteen liittyi myös koti ja sen myötä kaikki kodinhoitoon liittyvät asiat, mutta etenkin kodin puhtaus ja siisteys. Koti mainittiinkin useammalta taholta. Innostuen ja ehkä jopa hieman noloina kerroimme toisillemme kuinka olemme vuosien varrella jynssänneet nurkkia ja viikanneet lakanoita sekä kantaneet huolta siitä, että koti ei koskaan oikein täytä siisteyden kriteereitämme.

Samaan kunnollisuuteen kuului aivan toiselle elämänalueelle kuuluva puhtoisuus eli tyttöjen siveysvaatimus. Vaikka kaikki riehaannuimme jossakin määrin koulun jälkeisessä nuoruuden innossamme, oli huono omatunto jatkuva seuralaisemme. Osin koulun perua lie sekin.

Vaikka auktoriteettien kunnioittaminen ei psykologian oppien mukaan välttämättä kasvata vastuuntuntoa tai itsenäistä ajattelua, keskustelussamme mainittiin nimenomaan vastuuntunto arvona, jonka olemme saaneet koulusta. Syykin tähän löytyi helposti. Koulu valoi  uskoa kykyihimme pärjätä siinä missä pojatkin. Meitä kannustettiin jatko-opiskeluun ja itsenäiseen elämään. Meitä kannustettiin ottamaan vastuuta ja tavoittelemaan vastuullisia tehtäviä. Jotkut meistä pitivät ristiriitaisena sitä, että koulu toisaalta korosti moitteettoman kodinhoidon tärkeyttä meille tytöille kuuluvana tehtävänä ja toisaalta kannusti jatko-opiskeluihin ja itsenäiseen elämään. Toiset taas pitivät selvänä asiana, että naisen on riitettävä moneen. Tasa-arvosta ja kotitöiden tasavertaisesta jakamisesta ei kouluaikanamme puhuttu.

Yksi tärkeä arvo, joka mainittiin monesti, oli selkeän kirjakielen osaamisen tärkeys. Me kaikki olemme jossakin määrin kielipoliiseja päämme sisällä. Kärsimme virheellisistä muodoista ja rakenteista, jotka hiipivät kieleemme. Niinpä eksyimme hetkeksi keskustelemään vilkkaasti nykyisen puhekielen ärsyttävimmistä virheellisistä ilmaisuista.

Mietimme myös mitkä arvot koulustamme puuttuivat. Niistäkin olimme varsin yksimielisiä. Vaikka koulussamme oli joitakin nuoria opettajia, jotka toivat raikkaan tuulahduksen vaihtoehtoisesta ajattelusta, koulumme oli kokonaisuudessaan arvoiltaan aikalailla ankaran konservatiivinen. Koulumme ei erityisesti kannustanut empatiaan, välittämiseen ja suvaitsevaisuuteen eikä edes erilaisuuden sietämiseen. Niitä olisimme toivoneet enemmän koulumme arvoilmapiiriin.

Esiin nousi myös kysymys kuinka paljon tässä mainitut arvot olivat tyypillisiä vain meidän koulullemme ja kuinka paljon ne olivat läsnä kaikissa aikakauden oppilaitoksissa. Siihen emme luonnollisesti löytäneet ratkaisua. Sitä olisi mielenkiintoista pohtia laajemmalla joukolla.

Lopuksi keskustelimme vielä yhdistyksemme arvoista. Tärkeinä pidimme sivistystä ja kulttuuria. Arvostamme tiedon lisäämistä, ymmärtämistä ja ihmisenä kasvamista. Nykyisille opiskelijoille haluamme välittää tärkeää viestiä, että ”Elämä kantaa” sekä korostaa sivistykseen sisältyvää suvaitsevaisuutta ja empatiaa.

Teksti: Päivi Moore

Kuvat: Arja Palo ja Päivi Moore