Vuoden 1970 ylioppilaiden näyttelyssä

Tyttölyseolaisia näyttelyssä Kouvolan kirjastossa


Helena Kempas nimistä henkilöä en muistanut koskaan tavanneeni. Olimme kuitenkin viestitelleet Helenan kanssa sähköpostilla yli vuoden ajan. Tarkoitus oli, että laittaisin Kouvolan tyttölyseon perinneyhdistyksen nettisivuille tiedon heidän, 1970 tyttölyseosta kirjoittaneiden, riemuylioppilasjuhlista. Sen ajankohta siirtyi useaan kertaan. Ohjelma oli valmis jo puolitoista vuotta sitten ja tiedot olivat minulla. Keskustelimme viesteissä, josko olisi mahdollista juhlia samaan aikaan meidän, 1971 kirjoittaneiden kanssa. Ajattelimme Helenan kanssa, että koululla vierailu olisi rehtorille helpompaa, jos me kaikki tulisimme yhtä aikaa. Samoihin aikoihin katsastimme Ulla Tapolan kanssa mahdollisia juhlapaikkoja meille, 71-kirjoittaneille.

Aikaa kului, Helena lähetti minulle uuden aikataulun, ehkä toisenkin. Meidän juhliemme ajankohta oli myös muuttunut pariin kertaan. Pahuksen pandemia!

Sitten vuonna 1970 kirjoittaneet päättivät pitää riemuylioppilasjuhlansa 26.8.2021 joka tapauksessa. Jo aikaa sitten he olivat päättäneet pitää juhlien yhteydessä näyttelyn. Onhan heidän vuosikurssiltaan noussut useita kuvataiteilijoita. Laitoin nettisivuille tiedot juhlan ja näyttelyn ajankohdasta. Helenalta sain hienon kuvan näyttelyn avajaisjulisteesta.

Näyttelyn taiteilijat vasemmalta: Mervi Rutanen, Eeva Kuisma, Ansu Piira, Heli Lehti. Pirkko Porkka oli poissa.

Olin Perinneyhdistyksen hallituksen kokouksessa, ehdotin seuraavan kokouksen ajankohdaksi 26.8.21 Kouvolan kirjastossa.

Siellä pidimme kokouksen ja sen jälkeen, juuri sopivasti, menimme taidenäyttelyn avajaisiin. En ollut muistanut miltä Helena Kempas näytti, mutta heti tavattuamme tunnistin. Tuttu tyyppi, rinnassa luki lisäksi Mikko. Sen nimen muistin. Muita puolituttuja oli mm. Heli Lehti. Hänen töitään on esillä myös Galleria Guplassa.

Heli Lehti ja hänen esillä olleita töitään.

Olen Arja Vehmas, sanoi eräs nainen ja ojensi kätensä. Voi ihme miten hauskaa! Arjaa en ollut tuntenut vielä vuosi sitten. Aloitimme keskustelut sähköpostilla ja WhatsAppilla. Oli tarkoitus, että teen Arjasta jutun kohtaamisia palstalle. Ehkä se vielä toteutuu. Kivaa oli tavata livenä. Pian menemme varmaankin lounaalle, sen verran hyvin ajatukset kohtasivat.

Arja Vehmas

Eikä siinä kaikki. Vielä uusi tuttavuus. Eeva Kuisma. Työnnyin hänen ja toisen naisen keskustelun sekaan. Eeva kertoi miten oli tehnyt kuviot kauniisiin akvarelleihinsa. Hetken kuluttua Eeva Kuisma lupasi, että voimme laittaa hänen työnsä myytäviksi Galleria Cupliaan Kouvolan tyttölyseon perinneyhdistyksen sivuille.

Eeva Kuisma

Myös vanhat ystäväni, Tarja, Leena, Merja, Arja, Eva ja Varpu pyörivät näyttelyssä. Ja sitten vielä eräs ensi kertaa tapaamani henkilö, Heli. Olipa Helin kanssa lämmin keskustelu, varmasti jatkamme.

Olen kovin iloinen näistä tapaamisista ja uusista tuttavuuksista.

Suosittelen erilaisiin tapahtumiin osallistumista sitä mukaa kun pandemia, omat rokotukset sekä uskallus antavat myöten. Monta mahdollista kohtaamista jäi puuttumaan. Seuraavalla kerralla sitten. Säpinää elämään!

Teksti ja valokuvat: Arja Palo

Kansikuva, näyttelyn juliste: Eeva Kuisma