Toisella luokallani Kouvolan Tyttölyseossa tutustuin Karisalon (nyk Liuhto) Riittaan, joka asui myös naapurissani. Riitta oli iloinen ja vilkas ja hänellä oli nauru herkässä. Hän oli myös koulun ”ainoa oikea Twiggy” lyhyine hiuksineen! Jaoimme unelmia tulevaisuudesta ja poikaystävistä, ja vitsailimme koulun vanhoillisuudesta ja jäykkyydestä. Riitan äiti järjesti meille kotibileet, joissa syötiin rusinoita ja pähkinöitä, juotiin limua ja kuunneltiin levyjä, kaikki tämä siivosti tyttöseurassa. Äidillä oli Kouvolassa Salama-talossa liike, josta kävin ostamassa hienot siniset käsineet ja sadetakin. Opettajat moittivat Riittaa koulussa liiasta ripsiväristä ja kynsilakasta, ja Riitan äiti kävi tuohtuneena valittamassa asiasta kouluhallitukseen. Riitta vaihtoi koulua, ja tapasimme vielä muutaman vuoden ajan, kunnes he muuttivat Lahteen. Koulun perinneyhdistyksen kautta löysimme uudelleen yhteyden toisiimme 50 vuoden tauon jälkeen. Riitalla on sama iloinen nauru ja hauska huumori kuin kouluaikoinakin. Mitä hänen elämässään on tapahtunut tällä välillä, näiden yli 50 vuoden aikana?
Tapaamme lounaalla Helsingin keskustassa, mihin Riitta on tullut junalla Hämeenlinnasta. Tämä päivä on hänelle harvinainen vapaapäivä, jollaisia on vain kerran kuukaudessa. Riitta on miehensä omaishoitaja. Antoisa, rikasta elämää, paljon matkustelua sisältänyt avioliitto on muuttunut enemmän potilas-hoitajasuhteeksi.
Aktiivinen Riitta on tätä ennen kouluttautunut terveydenhuollon ammatteihin ja toiminut pitkään psykoterapeuttina lääkärikeskuksessa. Kouluaikoina tapahtunut isän poismeno ja muut ikävät asiat ovat koulineet hänestä myötätuntoisen ja osaavan terapeutin, jolle potilaat saattavat palata vuosienkin jälkeen hyvien muistojen tuomina.
Riitalla on edelleen ilo ja nauru herkässä. Hän löytää arjesta voimaa antavia asioita, ja vaalii kasvun ihmettä kynnetkin mullassa. Mökkikivet saavat hauskat leppäkerttu- tai tonttukuviot, ja väsymättömät sormet virkkaavat matonkuteista mattoja tai mehiläiskarkottimia. Käsityöt ovatkin tyttölyseon ajoilta kumpuavia asioita, samoin kuin ruoanlaitto, jota hän rakasti jo koulussa. Ei ihme, että tarkka kotitalousopettaja Pora ylisti hänen kiisseliään sileimmäksi mitä on koskaan nähnyt!
Nyt Riitta toimii Palava sydän -kansanliikkeessä. Sen idea on koota yhteen omaishoitajia, jotka haluavat tilanteeseensa muutosta. Vaikka omaishoitajan työ saattaa olla 24/7, omaishoitaja joutuu maksamaan päästäkseen työstään vapaalle ja saadakseen hoidettavan laitokseen, tai hoitajan kotiin. Omaishoidon tukisumma on nimellinen ja vaihtelee kuntien taloustilanteen mukaan. Haastavaa omaishoidontyötä tekee noin 60.000 omaishoitajaa.
Omaishoidolle luvatut miljoonat ovat myös valuneet muualle. Vuosien varrella jaetut lisämäärärahat ovat saattaneet mennä muihin tarkoituksiin, ja monissa kunnissa omaishoitajat eivät ole saaneet niistä mitään. Nykyään omaishoitajan saama korvaus voi olla n 10€/pv. (Lähde: www.omaishoitajaliitto.fi, www.polli.fi/kansalaisaloite).
Riitta kutsuu meitäkin kannattamaan Palava sydän -hanketta facebookissa: https://www.facebook.com/groups/1377740069070289. Olemmehan samaa ikäluokkaa hänen kanssaan, ja omaishoitotilanne voi olla ajankohtainen itsellä tai kumppanilla.
Riitta ei valita elämänvaiheestaan, vaan kertoo iloisena yhteisistä käynneistä rakkaalla kesäpaikalla, jossa hän jaksaa koristella kiviä ja asetella kukkia. Hänen vapaapäivänsä nyt Helsingissä on täynnä tapaamisia ja antoisaa tekemistä, kunnes juna Hämeenlinnaan lähtee. Iloinen tapaaminen Riitan kanssa päättyy liian pian. Lupaamme tavata uudestaan, kunhan nämä ajat valkenevat.
Teksti: Kirsi Lybeck